keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Ruutu- vai pallotapettia?

Tänään kauppareissulla lähikaupunkiin pistäydyin tapettiliikkeessä. Olen etsinyt meidän eteiseen jo jonkin aikaa ruskea-valkoruutuista tapettia löytämättä sitä. En löytänyt tänäänkään mutta kaksi hyvää vaihtoehtoa kylläkin. Toisessa valkoisia palloja beigellä pohjalla ja toinen taas beige-valkoruutuinen. Siis hyviä vaihtoehtoja kummatkin. Haluaisin ne molemmat, mutta toinen niistä pitäisi tietenkin valita. Tapetti tulee valkoiseksi maalatun paneelin yläpuolelle.
Onko kellään kokemusta tuosta pallotapetista paneelin kanssa? Sen tiedän, että tuo ruutu kyllä sopiis mutta jotenkin tuo pallotapetti houkuttais tällä kertaa. Hihkaiskaa kokemuksianne ja mielipiteitänne ystävät hyvät! Jään tuumailemaan mihin laittaisin tuota toistakin tapettia... :)




Kauppareissulta matkaan tarttui myös ihania tulppaaneja, lempiväreissä tietenkin. No...ehkä vähän vaaleammanpunaisia olisivat saaneet olla mutta ihania nämäkin!






Kirpputorilta löytyi prinsessalle ihana kotomekko! Eikä siitä köyhtynyt kuin 1,5 euroa. :)

Sillä kelpaa nyt tanssahdella. Täytyy kyllä kehua vaikka oma onkin, että on sitten pieneen ikäänsä nähden tosi rytmitajuinen neiti! Äitiinsä tietenkin tullut! ;)




Terveisin Johanna







13 kommenttia:

  1. Loistoidea tämä, muutamaan otteeseen olen kurkannut tänne, mutta en oo muka ehtinyt kommentoida mitään. Ihania kuvia. :) Terkkuja!

    VastaaPoista
  2. Ihana Elviira ! Poseeraus onnistuu, kuten aina, hymytytöltä. Oliko metsäretki Empun idea ?
    Kiitos Johanna, mukava seurata teidän touhuja ja nähdä kullanmuruista uusimpia kuvia.
    Mummi Karkkilasta

    VastaaPoista
  3. mun mielestä tuo pallo on ihan syötävän ihanaa!!!tuntuu,että sopis hyvin paneelin kans:)

    VastaaPoista
  4. Moi! Kiitos vierailusta blogissani! Minä kannatan ehdottomasti pallotapettia. En ole puolipaneelin ystävä mutta luulen että pallo ja paneeli olisi rauhallisempi ja herkempi kuin ruutu ja paneeli... Suloinen prinsessa sulla.

    VastaaPoista
  5. Heips! Kattelin taas Elliä ja teidän epäonneks siinä on tosi paljon samaa näköä, ku mussa vauvana...=) Niin, ja vaikka en niin välttämättä palloista tykkää, ni kyllä ehkä se pallotapetti vois olla kivempi siihen eteiseen...

    VastaaPoista
  6. Laita ihmeessä palloa :D Ruutua ja paneelia tulee enemmän nähtyä, ja pallot on söpöjä. Varmasti löydät ruudullekin paikan jostain.

    Ja voi ihanuus tuota Elliä!

    VastaaPoista
  7. Hei Johanna,

    Tosi ihana kayda kurkkaamassa Teidan blogia. Tulee ihan iloiselle mielella kuvia katsellessa ja itselle hyvia inspiraatio ideoita "kopiona" Sulta.
    Pallo-tapetti on erikoinen ja erilainen kuin kenellakaan toisella! Go for it! terkuin, Susan

    VastaaPoista
  8. Kiitokset kaikille ihanista kommenteistanne! Pallotapetti on näillä näkymin menossa tilaukseen! :)
    Ja vielä...

    mummi: "metsäretki taisi olla tällä kertaa Oskarin idea... :)

    Susan: Aivan mielettömän ihanaa "kuulla", että seurailet meidän elämää ja touhuja siellä saksassa...

    VastaaPoista
  9. Moi Johanna ja kumppanit! : ) Palloa, palloa niin kuin puhelimessa sanoin. Ihanat sivut! Silmä ja sielu lepää. T: Anu

    VastaaPoista
  10. Tulin vastavierailulle ihanaan blogiisi :)

    Mie ottaisin kyllä pallotapetit...vähän saman tyylistä meiltä löytyykin makkarista ja usko miuu on oikein kivaa tapettia :)
    Ihana prinsessa siulla ja kauniin kotomekon olet löytänyt kirpparilta.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Voi vitsi kun Elli näyttää niin suloiselta ja seisookin jo tukea vasten!
    Noora on kyllä ihan oikeassa siinä, että samaa näköä on aikas paljon.

    VastaaPoista
  12. Ja itse prinsessa on kyllä vieläkin miljoonasti suloisempi kuin huoneensa :)

    VastaaPoista
  13. Moi Kaima;)

    Ihanat sivut. Minäkin kotiäiti olen hurahtanut sisustamiseen ja kaikkeen kauniiseen. Pienten kaksostyttöjen huoneeseen olen etsinyt jo jonkin aikaa juuri tuota ihanaa pallotapettia!! Sisistuslehdessäå olen sen viime syksynä nähnyt mutta nyt en löydä kyseistä lehteä enää käsiini. Ole kiltti ja päästä minut pälkähästä,kenen valmistajan toi pallotapetti on??

    terv. Jonna:)

    VastaaPoista