lauantai 17. huhtikuuta 2010

HELP WANTED!!!!

Terveiset vaan Pariisista kaikille...täällä ollaan ja pysytään toistaiseksi!!!

Matka ei ole mennyt aivan nappiin. Heti alkuunsa kotimaan sivulento oli peruttu ja meidät siirrettiin bussilla lähimmälle lentokentälle uutta lentoa varten. Tämän johdosta jouduimme tehdä helsingissä nopean viidentoista minuutin vaihdon pariisiin lähtevään koneeseen. Matkalaukut vain eivät olleet yhtä nopeita siirtymään kuin me. Eivätkä tulleet myöskään kahdessa seuraavassa koneessa, mitkä vielä meidän jälkeen laskeutuivat tänne...eli ilman matkatavaroita ollaan täällä.

Meidän lennon oli tarkoitus lähteä nyt sunnuntaina heti aamusta kotiapäin. Nyt ei ole tietoa koska päästään. Eri vaihtoehtoja ollaan selvitelty mutta suoraan sanoen tosi toivottomalta vaikuttaa.
Ensimmäisenä meinattiin vuokrata auto, ajaa sillä tukholmaan ja tulla sieltä laivalla turkuun, josta isäni olisi sitten meidät hakenut. Sellainen pieni ongelma siinä vain, ettei muuten ole mitään halpaa lystiä! Pelkkä auton vuokra maksaisi reilut 1400 euroa. Siihen päälle bensat, tullit, laivat,lautta ja muut eli rapiat kaks tonnia, että kotia päästäisiin. Ja tästähän Finnair hyvittää meille paluulippujen hinnan eli reilut kolme sataa euroa.

Toisena selvitettiin junavaihtoehtoa. Täältä junalla rostockiin ja sieltä laivalla helsinkiin. Ihan hyvä vaihtoehto mutta totuus selvisi, kun kävimme rautatieasemalla. Kaikki junat täynnä tiistaita myöten ja ihmisiä koko asema täynnä laukkuinensa. Lisäksi tonni vähintään palaa myös siinä reissussa mutta tietenkin pääasia, että päästäisiin kotiin lasten luo.

Viimeinen vaihtoehto, mitä tässä olemme tuumailleet, olisi pienen kinnerin osto täältä pariisista ja ajaminen sillä kotiin. Jäisi edes auto käteen verrattuna siihen auton vuokraamiseen... Ja se olisi se asia, missä apua kaipailisimme. Eli...jos joku on ostanut käytetyn auton ulkoimailta tai jollakin on täällä pariisissa tuttuja, jotka tietäisivät jonkun halvalla myytävän "räiskäleen", jolla pääsee kuitenkin ajamaan :D niin neuvoja otetaan kiitollisena vastaan. Ja se tieto, mitä kaipaisimme käytetyn auton ostosta täällä, on se, että kestääkö papereiden odottaminen monta päivää?

Pariisi itsessään on ihana mutta jokainen äiti tietää, ettei ole kivää olla erossa lapsistaan, kun ei tiedä koska pääsee palaamaan. Meillä lapset ovat onneksi hyvässä huomassa mumman ja vaarin luona mutta omia järjestelyjä sekin vaatii, koska vanhempani ovat vielä työelämässä.

Seura täällä onneksi on mitä parasta, jolla tarkoitan rakasta siippaani. :) Meillä on aina ollut hauskaa keskenämme ja nytkin on saanut nauraa vetet silmissä vaikka kurja tilanne muuten onkin.... Tosin piti mamman eilen vetäistä kunnon itkutkin, kun paluutilanne tuntui niin toivottomalta. Aamiaispöydässä näytin varmasti siltä, kuin olisin vetäissyt vähän enemmän punaviiniä kituumiihini edellisenä iltana. Niin..ne meikithän ovat siellä laukussa....:D

Haluan vielä lähettää suuret kiitokset Marille, joka on tarjonnut lastenhoitoapua vanhemmilleni ja Katille, joka on jeesannut meitä monissa pariisia koskevissa asioissa. Olette rakkaita molemmat!!!

Niin..ja ottakaa osaa alemmassa postauksessa olevaan arvontaan. Se jatkuu vielä toistaiseksi! ;D Ei tässä voi muuta kuin nauraa enää, sen verran hullulta tämä tilanne tuntuu...

Johanna

28 kommenttia:

  1. Voi ei! Itse en voi muuten auttaa kun toivottaa paljon tsemppiä sinne!! :)
    Toivottavasti keksitte keinon ja pääsette pian kotiin.

    VastaaPoista
  2. Voi itku...! Valitettavasti en osaa auttaa auton ostossa. Nyt taitaa tulla Pariisia koko rahan edestä... ;(

    Tsemmpiä teille, toivottavasti tuhkapilvet kaikkoavat pian! Asenne teillä tuntuu olevan kohdillaan, se on tärkeintä!

    Kyllä sitä tuntee itsensä pieneksi luonnonvoimien edessä...

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä sinne!
    Toivottavasti pääsette pian koto suomeen:-)

    VastaaPoista
  4. Hei Johanna <3

    Sanoisin teille, että NAUTTIKAA nyt koko rahan edestä... varmasti lapsenne ovat hyvässä hoidossa täällä kotona.

    Meillä taas kävi niin ettei päästy sinne - ei paljon naurata jos 1500 euroa meni nyt savuna ilmaan...

    Tsemppiä teille ja kyllä te sieltä jossain välissä pääsette poiskin <3

    VastaaPoista
  5. Voi itku...yrittäkää nauttia olostanne siellä kaikesta huolimatta. Kokemuksesta ulkomailta autoa ostaessa, paperit saa nopeasti siellä päässä, täällä päässä sitten on jonkin verran paperihommaa. Pariisista ei kokemusta auton ostosta, mutta jos menette liikkeeseen, sieltä osataan tehdä kyllä tarvittavat paperit. Tsemppiä D)

    VastaaPoista
  6. Voi miten kurjaa, toivottavasti kotiinpaluu järjestelyt selviävät pian!
    Lapset varmasti hyvässä huomassa, joten koettakeepi nauttia yhteisestä seikkailustanne! ;)

    VastaaPoista
  7. Kyllä melkoista harmia aiheuttaa monelle yksi tuhkapilvi taivaalla...jos tuulen suunta olisi ollut toinen ei koko ongelmaa olisi. toivottavasti kaikki järjestyy pian.

    VastaaPoista
  8. En tajua, miten voi yksien kohdalle noin paljon sattua!! Oon täällä surkutellu, että kun teidän loma on varmaan ihan pilalla, mut sit eilen illalla just ajattelin, et teidät tuntien, niin ootte varmaan osanneet nauraakin tilanteelle! Ja hyvä niin...=) Toivottavasti pääsette kotiin kekkuloiden luo ja saatte edes vähän nautittua lomasta...Eli ei muuta ku jatkakaa vaan asialle nauramista! Se rentouttaa! =)

    VastaaPoista
  9. Harmi,että olette jumissa.Tsemppiä kotiinpaluuseen.Tulette sitten sitten milloin ja miten :)

    Toiv.on hyvät ilmat edes odotella kotiin pääsyä:)

    VastaaPoista
  10. Voi harmi! Toivotaan, että pääsette pian kotiin lasten luo! Onneksi lapset ovat hyvässä hoidossa mutta uskon, että ikävä on.

    VastaaPoista
  11. Voihan... Tsermppiä sinne! Toivotaan, että kauas pilvet karkaavat...

    VastaaPoista
  12. Hei vielä,

    siellä Pariisissa on Suomi-Ranska seura. Netistä löytyy tietoa.
    Puheenjohtaja on ainakin tuttu itselle, mutta hän on saikulla nyt.
    Mutta ainakin sinne voi ottaa myös yhteyttä jos on kieliongelmia...
    sieltä kun löytyy suomenkielen taitoisia.
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  13. Voi ei..
    Olen muistanut teitä siitä asti kun tajusin teidän olevan siellä just tänä viikonloppuna. Voin vain kuvitella niitä toivottomuuden hetkiä. Mutta kyllä tämä tarina päättyy hyvin ja pitkän ajan päästä vielä naurattaakin..

    Jos jokin ongelmatilanne tulee lastenhoidon suhteen niin asutaan luultavasti aika lähellä teitä ja olen kotona lasten kanssa kaiket päivät, joten täällä olisi yksi lapsiparkki :) tai jos jotenkin muuten voi auttaa, niin laita sähköpostia blogin osoitteeseen.

    Mutta jos nyt joudutte olemaan siellä niin Val d'Europe ostoskeskus (RER-junalla ennen Disneylandia on mun lemppariostoskeskus sielläpäin ;) Siellä on Disney Store ja Zara home ym kivat kaupat. Ostoskeskuksen kyljessä kiinni on Outlet kylä, jossa myydään Ralph Laurenia (myös lastenvaatteet) ja kaikkia muita kivoja merkkejä edullisesti.

    Ite ostettais varmaan muutaman tonnin auto ja ajettais Tukholmaan ja sieltä kotiin.. Ollaan sieltä muutama kerta ajettukin, mutta vaan omalla autolla

    Mutta nauttikaa niin kun vain pystytte. Lapset ovat aina ihmeen sopeutuvaisia (yleensä tuntu olevan sopeutuvampia kuin aikuiset)
    Toivotaan että tuuli kääntyy !

    Anne

    VastaaPoista
  14. Toivottavasti tämä lentokielto ei kestä enää montaa päivää. Ymmärtäisi mokoma pilvi lähteä muille maille.
    Onneksi Pariisissa on nähtävää yllin kyllin, ei aika ainakaan tule pitkäksi.
    Toivotaan, että pääsette pian kotiin!

    Tsemppiä toivottelen minäkin!!

    VastaaPoista
  15. Onneks olette sentaan siella kahdestaan eika lapset ole mukana.Kaks aikuista aina selviaa vaikka ilman matkatavaroita...
    Saapahan nain luvan kanssa uusia vaatevaraston!
    Toivotaan kuitenkin,etta paasette palaamaan pian kotiin,jos ei lentaen,niin sitten vaikka autolla.

    VastaaPoista
  16. Hui kauhistus, mihin "seikkailuun" olette joutuneet! Toivottavasti pian pääsett omaan kotiin lastenne luo. :)

    -Heini-

    VastaaPoista
  17. Tilanne on mitä on ,eikä oikein voi mitään, toivottavasti pääsette kotiinkin sieltä.

    VastaaPoista
  18. Voi apua, mikä tilanne! Ikävää, että pitikin sattua juuri teidän lomamatkanne aikaan. :(

    Toivottavasti pääsette ehjin nahoin kotiin ja mahdollisimman pian.

    Mutta ei kai siinä nyt auta muu, kuin ottaa tilanteesta kaikki irti. ;)

    Tsemppiä!

    -Päivi-

    VastaaPoista
  19. Hurja tilanne. Kyllä kaikki vielä iloksi muuttuu. Koittakaahan ottaa ilo irti Pariisista ja toisistanne.

    Kaverini, lukion kielten ope, on jumissa Kiinassa 25 oppilaansa kanssa. Paluulento luvattu 4.5. Vitsit vähissä.

    VastaaPoista
  20. Voi ei, mitäs tähän voi muuta sanoa, kun että lippu korkeella! Onpahan sitten myöhemmin jotain mitä muistella! :)

    VastaaPoista
  21. Moikka Johanna!

    Voi surku, mikä tuuri! Käy katsomassa tää sivu

    http://www.facebook.com/carpooleurope

    Siellä ainakin yks suomalainen nainen etsii kimppakyytiä Priisista Helsinkiin. Jos haluaa jakaa kuluja.

    Terkuin:

    Miia-serkku

    VastaaPoista
  22. Todella kurjaa ettette päässeet kotiin lasten luokse. Toivokaamme pian asioiden selviävän ja pilven katoavan. Itse olen myös viettänyt Ranskassa kolme yötä ja päivää ilman mitän matkatavaroita keväällä kuumissa talvisaappaissa..huh. Oli vielä kaikki miehen puvutkin siellä..joutui sitten pitämään luennon ihan matkakamppeissa =D

    Tuo auton ostaminen kuullostaa aivan järkevälle asialle, valitettavasti siitä ei ole kokemusta.

    VastaaPoista
  23. Voi apua, te tosiaan ootte siellä. Onneksi hotellissa kuitenkin on tilaa, ettei teitä sieltä potkita pois!?!
    Pääsitte nyt edes sinne asti, joten nauttikaahan täysin siemauksine "Elämänne seikkailusta" :D :S :D Eiköhän kotiväki pärjää jos se äiskä vaan saa sie itsensä pidettyä kasassa :)

    VastaaPoista
  24. Voi ei mikä tilanne:(
    Toivotaan että asia järjestyisi nopsaan, itse en kyllä osaa auttaa tuossa auto asiassa ollenkaan.
    Ja itse olisin varmasti myös muutamat itkut tirauttanut tuossa tilassa!
    Toivottavasti jaksatte kuitenkin nauttia Pariisista:)

    VastaaPoista
  25. Hei Johanna, olen seurannut ihanaa blogiasi. Nyt on pakko kirjautua lukijaksi. Minun on aina tehnyt mieli Pariisiin, enkä ole vielä siellä käynyt Nauti nyt minunkin edestäni, kun ei tiedä pääsenkö koskaan sinne. Laita kuvia ihanista paikoista blogiisi. Toivon että pääsette pois ennekuin käy voimille, tai olette ehkä jo päässeet...

    VastaaPoista
  26. Hei kaikille!!

    Tulin pikaisesti jättämään viestin kaikille samalla, kun tulimme miehen kanssa lukemaan netistä uutisia.

    Ollaan juuri laivalla matkalla tukholmasta-helsinkiin. Piiiitkä bussimatka pariisista tukholmaan on takana! Huomenna iltapäivällä ollaan kotona lasten luona! Ihanaa!

    Nyt aion mennä kattelemaan, jos tuolla kampaamossa sais tukan rullalle (edelleen ne lämpörullat matkalaukussa siellä jossain ;D), ja sitten mennään isännän kanssa nauttimaan illallista kaikessa rauhassa! :)

    ANNELLE haluan vielä sanoa, että kiitos viestistäsi. Ihanan herttainen olet!!! Mutta hyvin ovat pärjänneet mumma ja vaari lasten kanssa. Vaari hoiti päivisin lapsia mumman ollessa töissä. Niin liikuttavaa, kun monet ystävistämme oli soittaneet heille ja tarjonneet myös apua!Taidetaan tosiaan asua melko lähekkäin, joten olisi kyllä tosi kiva nähdä joskus livenäkin! :)

    Kerron kuulumisia, jahka ollaan kunnolla kotiuduttu. Tätä reissua nauretaan ja muistellaan vielä eläkepäivilläkin! :D

    VastaaPoista
  27. Voi herranen aika mikä reissu teille tuli!!! Ihana kuulla, että kuitenkin jo lähellä kotia!
    Toivottavasti pystyitte vastoinkäymisistä huolimatta nauttimaan matkasta.

    VastaaPoista
  28. Oh heijakkaa. Varmaan kuullaan kokemuksia ja muutama kuvakin olisi kiva. Tämän matkan muistaa varmaan "keinustuolissakin" ja nauraa kommelluksille. Kaikki kuitenkin hyvin (?) Lapset turvassa hyvässä hoidossa ja itse hitaasti, mutta varmasti muiden mukana kohti kotia. Matkan teko itsessään on myös kokemuksen arvoista, vaikka nyt vähän erilaista.
    Toivottavasti onnellisesti jo kotona.
    t: Tuittura

    VastaaPoista