perjantai 16. heinäkuuta 2010

Se poikien huone....

Muutama kuva poikien huoneesta.



Hikipisaroita on tullut vuodatettua tällä viikolla "muutamia" muustakin syystä kuin helteestä. Pensseli on heilunut, sabluunoita leikattu ja tuputettu, ompelukone on laulanut ja puukirjaimia leikattu ja maalailtu. Vähän kiirusta siis toisin sanoen pitänyt isännällä ja emännällä...;)


Kaks päivää mettästin boordia eikä löytynyt sellaista kuin oli mielessä. Nyt mennään toistaiseksi näin ja muokataan huonetta sitten kun tulee se oikea boordi vastaan...


Tarkoitus olisi tehdä vähän sellainen meri ja kalastushenkinen huone näille pikkuisille kalamiehille. Kun löytyy sopivat kalaverkot, niin laitetaan ne roikkumaan tuosta katosta sänkyjen jalkopäihin...vähän niin kuin rajaamaan makuutilaa leikkitilasta.


Päiväpeitoiksi tikkasin ihan vain cittarista löytyneen pussilakanan toiselle puolelle fleecepeiton. Tyynyt löytyi paikallisesta tokmannista ja henkii mielestäni jo vähän sitä merihenkisyyttä mitä sitten myöhemmin tuleman pitää.


Pilkkusalkut on kyniä yms. varten ja niitä on tarkoitus hakea vielä lisää erikokoisina. Poikien huoneessa olevat talokaapit kokee vielä hiukkasen muutosta, koska isäntä tekee toiseenkin kaappiin ovet niin saa kaikki videokasetit yms. piiloon.

Laittelen kuvia lisää sitä mukaa kuin huone edistyy pikkupoikien "kalamajaksi"... Mutta tyytyväisiä ollaan jo tähänkin ehostukseen....

Nyt viikonloppusiivot jatkukoot...Tänään sitä on vauhdittamassa mm. tämä liikettä niveliin laittava biisi. :)

Joten ei muuta kuin perseet heilumaan ja viikonloppu alkakoon! :D

Johanna

35 kommenttia:

  1. Olet ollut AHKERA! Wau! Tosi ihana valtakunta ja nuo poikien nimien loputkin niin mukavan merellisiä.

    Ikimuistoisia juhlia teille ja onnea!

    VastaaPoista
  2. Kyllä tuli suloinen huone pojille! Ootte jaksanu kyllä ahkeroida hirmuisesti kuumuudesta huolimatta. Noi talokaapit on tosi kivat!

    -Päivi-

    VastaaPoista
  3. näyttääpä oikeen raikkaalle...kuin merinen tuulahus:)

    ihanaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  4. Tulee tosi hieno tai siis on jo nyt hieno. Tuo onkin hyvä idea laittaa kalaverkot huoneen jakajiksi! Ihanat värit, raikkaat ja helposti saa lisättyä kaikkea.

    VastaaPoista
  5. Kyllä kelpaa pikkumiesten. Kaapit ovat kyllä lumoavat ja työ pikkusalkkujen käyttö tarvikerasiana vallankin käytänöllinen. Hehkuvia hellepäiviä!

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis ja rauhallinen ja raikas lastenhuone. Olet ollut ahkerana ja saanut niin paljon kaunista aikaan.


    Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  7. Ooh, hienoa!!

    Siis teittekö itse nuo kirjaimet? Vai ostosia? Kun itse haluaisin samalla tavalla tyttöjen huoneeseen kirjaimet:)

    Upeaa työtä!!

    VastaaPoista
  8. Voi miten kivoja kommentteja tänne on jo tupsahdellut! Kiitos!

    Dibsukka: Kyllä noi meidän puukirjaimet on kaikki isännän leikkaamia. :) Suuri säästö, kun ei tarvi ostaa kaupasta...

    Muutenkin unohdin tuossa tekstissä mainita, että isännän käsissä on syntynyt tämän huoneen puukirjaimet, toinen talokaapeista (toinen teetätettiin ennen empun syntymää, kun ei vielä hoksattu isännän lahjoja ;D) lelulaatikko ja lipasto, joka ei näissä kuvissa nyt näkynytkään...:)

    VastaaPoista
  9. ihana reippaasti tuli tuo: perseet heilumaan :D kivalta näyttää poikien huoneessa. mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Oi mikä kalamaja! Kyllä poikien kelpaa!

    VastaaPoista
  11. Olettepas olleet ahkeria tässä paahtavassa helteessä. Ja kerrassaan upeaa jälkeä olette jättäneet jälkeenne! Pojat tulevat varmasti ihastumaan huoneeseen :-)

    Aurinkoisin terveisin,
    Lisupetteri

    VastaaPoista
  12. Kaunis huone:-)
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Upea merellinen pienten poikain huone. :) Nuo talokaapit ovat mahtavat! Ihanaa viikonloppua! ♥

    VastaaPoista
  14. Kivalta näyttää!!
    Ja voi mahoton miten hupaisa oli tuo loppukommenttisi! =D

    VastaaPoista
  15. Oi, miten kivasti pojille käy merellinen huone.

    Mukava loppulausahdus!

    Viikonloppuja!

    VastaaPoista
  16. Hieno on poikien huone! =) Te ootte kyllä niin näppäriä! Toi leluloota on mun ehdoton suosikki ja noi puukirjaimet!

    VastaaPoista
  17. Hienolta näyttää! Kyllä varmasti on pojille mieleen! :)

    VastaaPoista
  18. kylläpäs näyttää hyvältä! meilläkin pojan huone kaipaisi uutta pintaa ja säilytysjärjestelmää...
    nuo talokaapit on kyllä hienot!! :)

    mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  19. Onpa ihana huone! Onneksi pääsen sitä ylihuomenna ihan paikan päälle ihastelemaan.
    Harmi että Oskarin kemut jää multa nyt väliin mutta säästäkää mulle kakkua maanantaiksi :)

    Tosi hyvän biisin olit löytänyt. Tiësto on ollut mun suosikki jo pitkään! Oon ollut sen keikallakin.

    VastaaPoista
  20. Heipsan! Täällä uusi lukijasi : )! Tosi kivat nuo talokaapit ja muutenkin huone näyttää oikein kivalta kahden pienen pojan huoneelta : )! Ihanaa kesää!

    VastaaPoista
  21. Hyvältä näyttää !
    Yritämme Kassu-vaarin kanssa löytää niitä verkkoja ja onkia täältä Raippaluodosta. Toivottavasti pojat olivat tyytyväisiä lomaansda mummin ja Kassu-vaarin kanssa.

    VastaaPoista
  22. Tosi ihana kokonaisuus ja loistavia pieniä ideoita. Talokaapit ovat aivan superihanat, samoin nimet sänkyjen yläpuolella.

    VastaaPoista
  23. Aivan ihana muutos! Onnea boordin metsästykseen : D Ruusut odottaa kaivajaansa, jos kaipaatte niitä viikolla soittakaa isännälle ; )

    VastaaPoista
  24. Onpas onnistunu poikien huone.
    Tuolla punkkaisi varmasti aikuinenkin innoissaan..Ainakin minä;) Huone on todella KAUNIS kaikkineen!!

    VastaaPoista
  25. Wau! :) Ihanalta näyttää, pojat varmasti pitävät huoneestaan.

    VastaaPoista
  26. onpas pojilla hieno huone!
    minäkin olen haaveillut tuollaisesta vanhasta pulpetista. ja kiitos hyvästä ideasta tikata pussilakanasta päiväpeitto!

    VastaaPoista
  27. Oi miten upea. Pidän erityisesti talon mallisista kaapeista :) Tiedätkö miksi ? Koska mies yksi ilta sanoi kun oli varastossa tuijottanut aikansa korkeaa avo kaappia että siitä tulisi "kuin nukkekoti" Johon voisi lisätä vanhat raitaovet. Raita ovet on valmiina vain katto puuttuu. Kattoon meinasi laittaa savupiipun kaikkinensa. Tosin ei meille nyt mahdu mutta jospa seuraavaan taloon sitten ehkä.

    Kaunista viikkoa!
    pst Oskari se on meilläkin

    VastaaPoista
  28. Piti laittaa vielä uusi viesti. Määki kävin Tokmannilla, kun näin nuo tyynyt:) Kiitos vinkistä! on muuten ihanan pehmeät ja napakkaa kangasta. Ja vielä kerran, että tuo huone on kyllä niin ihana, voi että!

    VastaaPoista
  29. Moi Johanna :)!Siis huh-huh,olette olleet kyllä tosi ahkeria,vaikka mieletön helle!Lopputulos on hieno!Kyllä poikien kelpaa noin viihtyisässä huoneessa leikkiä ja oleilla :).Talokaapit upeita ja voih miten ihana vanha pulpetti!Raitoihin minäkin hurahtanut...:).Aurinkoista lomaa!t.Minna :)

    VastaaPoista
  30. Siis HIRMUISOT kiitokset joka sorkalle kommentiistanne! :) Niitä on ollu ilo lukea ja ihanaa laittaa teille kuvia, kun jaksatte kommentoida!

    Mummille kiitosta...onget tulee seinälle lähiaikoina!

    Ja sisko-Susku: herkkuja jäi yllin kyllin, että tervetuloa herkuttelemaan maanantai-illalla!:)

    VastaaPoista
  31. Onpas raikkaan näköinen huone! Ootte olleet tosi ahkeria, kun ootte saaneet viikossa näin paljon aikaan. Ja vielä näillä helteillä, huh! Kyllä poikien nyt kelpaa :)

    Hilde

    VastaaPoista
  32. Kiitti Hilde! Nyt otetaan sitten viime viikon ahkeroinnin jälkeen vähän rauhallisemmin...;)
    Ihanaa päivää sulle!

    VastaaPoista
  33. Aivan ihana on poikien huone! Mitä pojat sanoivat uudesta ilmeestä? Tällaiset yllätykset on kivoja. Olet saanut todella paljon aikaan. Hyvää lomaa! Mekin nautimme kesästä mökillä. Aurinkoisin terveisin Maria

    VastaaPoista