Prinsessa 1 vuotta

On kulunut tasan vuosi, miltei minuutilleen siitä, kun meidän talossa koettiin kauhunhetkiä ja kiidettiin ambulanssilla kohti sairaalaa suuren pelon vallassa. Pelko oli kova vauvan ja itseni hengissä säilymisen puolesta.
Vuosi sitten ilta kului vauvan vaatteita silittäen, laskettuun aikaan kun oli kaksi viikkoa jäljellä. Mutta aina elämä ei vie, niin kuin itse suunnittelee.
Nostin vanhinta poikaamme vartaloa samalla kiertäen ja mahassa tuntui "napsahdus"... Alkoi jomottava kipu alavatsassa. Laitoin lapsille puuroa ja kipu vain voimistui. Valittelin isännälle kovaa painon tunnetta mahassa ja menin vessaan. Ja tietenkin laitoin vielä oven perässäni lukkoon. Samantien kun pöntölle istahdin, kuului poks. Huusin isännälle, että lapsivesi meni. Ihmettelin ku se ei lakannut ollenkaan ja hoksasin siinä vaiheessa vasta kurkata että mitä minusta tulee... ja täyttä vertahan se...ja sitä tulikin sitten kuin saavista kaatamalla sairaalan leikkauspöydälle asti...
Horkkahan se samantien sitten siellä pöntöllä tuli. Isäntä riepu yritti avata vessan ovea lukosta ulkopuolelta, soittaa äitipolit ja ambulanssit... Itse arvasin jo siinä vaiheessa, että kyse ei voi olla muusta kuin istukan repeytymisestä, koska verenvuoto oli jotain aivan mahdotonta. Nopealla vauhdilla kiisimme sairaalaan missä hoitohenkilökuntaa oli jo rutkasti ovella vastassa. Ammattinsa osaava henkilökunta hoiti hommansa hyvin ja nopeasti ja leikkaussalissa olimmekin ripeästi.
Kaiken tämän jälkeen neiti syntyi kuitenkin terveenä. Arvaukseni oli oikea. Istukka oli repeytynyt mutta meidän pelastukseksi vain osittain.
Tässä ensimmäinen kuva tytöstä. Ihan hetki syntymän jälkeen. Makaa reppana lämpökaapissa isin rakastavasti tutkailevien silmien alla, kun äitiä vielä kursitaan kasaan...

Vasta synnytyksen jälkeisessä jälkitarkastuksessa yksityislääkärillä todella valkeni kuinka hiuskarvan varassa meidän elämä, varsinkin vauvan kohdalla oli. Heti lääkäriin mennessäni lääkäri totesi, että saat laittaa kädet ristiin ja kiittää Taivaan Isää siitä, että asutte niin lähellä sairaalaa, sillä muuten meillä ei olisi vauvaa tässä nyt. Että tällaisessa tapauksessa vauva menehtyy hyvinkin nopeaa ja helposti jo matkalla sairaalaan jos on vähänkin pidempi matka...ja äiti menee perässä hyvinkin nopeasti... Niin ei sitä voi pieni ihminen kuin laittaa ne kädet ristiin ja kiittää. Ja kiitollisia me ollaan kyllä oltukin tästä meidän ihanasta tytöstä. ♥




Tämä kuva on otettu tänään, vuotta myöhemmin... Tomera tyttö jo on, tosin kova huutamaan ja äitiä valvottelemaan. Kaiken tämän jälkeen väsymys tuntuu niin pieneltä vaikka marisenkin siitä harvase päivä... Mutta unettomat yöt on nopeasti unholassa, kun äidille aamulla herttainen hymy annetaan...:) "Kikistä" kun vieroitetaan, sitten jossain vaiheessa, niin saadaan yöunetkin kohdalleen...;)

Ihana ystävämme Malla oli tehnyt Elviiralle tällaisen ihanan prinsessanallen. Tämä nalle meille muuttaessaan tartutti kuumeen nalletalosta. Isännän kanssa sitä tänään on suunniteltu ja toteuttamaankin tässä lähiaikoina aletaan... (Että kiitos vaan Malla, saiskos niitä nallen kaavoja, niin saadaan nalleperhe lisääntymään...;D)

Toivotan teille kaikille ihanaa viikonloppua. Meillä vietetään prinsessajuhlia osa 2...
Kiitos myös teille kaikille ihanaisille kommentin jättäneille.

Muistetaan iloita niistä meidän kaikista rakkaista. Eikä pidetä niitä itsestäänselvyytenä! ♥

Johanna