torstai 21. tammikuuta 2010

Puhdistuskuuri

Minulla on elämäni ensimmäinen puhdistuskuuri meneillään. :) En tosiaan ole ennemmin näitä kokeillut mutta tuossa joulun jälkeen ajattelin, että voisinpas kokeilla...eihän siitä haittaakaan ole. :) Koko joulukuun tuli syötyä vähän kaikenlaista, joten nyt pyrin ruokkimaan itseäni vähän terveellisemmin. Isännän sain houkuteltua touhuun mukaan.




Kuurin nimi on Method Draine Detox ja se kestää 20 päivää. Meneillään on nyt kuudestoista päivä.

Tätä kyseistä ainetta sekoitetaan puolentoista litran vesimäärään ja se litkitään joka päivä plus lisäksi vähintään saman verran vettä. Tämän lisäksi jätimme kuurin ajaksi pois valkoiset viljat, punaisen lihan, herkut ja maitotuotteet. Minä olen vaihtanut tavallisen teen yrttiteehen ja isäntä on vähentänyt kahvinjuontiaan huimasti...
 Kyläilyreissuilla tosin ollaan sorruttu kahvipöytäherkkuihin. :) Eli ei nyt täysin ehdottomia olla tämän touhun kanssa!

Tarkoituksena meillä ei ole laihduttaminen tällä kuurilla vaikkei muutaman kilon häippäisy pahaakaan tekisi...vaan haemme tällä energisempää oloa! Minä suklaasta riippuvainen kun olen tottunut hakemaan energiaa suklaansyönnillä ja saanutkin siitä hetkellisesti sitä mutta kuten kaikki tiedämme se energia menee vuoristorataa, huipun jälkeen tulee kova alamäki...

Kasviksia, hedelmiä, marjoja, kalaa ja kanaa on tullut syötyä niin paljon tän kuurin aikana, että alan pian kirkumaan kanan nähdessäni!!!  Suklaata ei hirveemmin mieli tee sen enempää kuin karkkejakaan mutta jotain rahkaa tms. kyllä haluaisin!


                          * * *

Noh...vielä en hirmuisesti ylistäisi tätä kuuria. Olo ei paljoakaan energisempi ole, ainakaan vielä. Noin puoltoista kiloa on lähtenyt herkuttomuudella, mikä on lähtenyt joka tammikuulla ilman tätä kuuriakin. Mutta ainakin kokeiltu on. :)

Googlettamalla löydätte lisätietoa tuosta puhdistuskuurista. Kokemuksia olen kuullut erilaisia, samoin kuin ruokavaliotyylejä tuon kuurin aikana. 


Ja vielä asiaan osittain liittyen...
Olen löytänyt monien, monien vuosien jälkeen taas "rakkauteni" hiihtämiseen! Ja ettei homma liian hunajaiselta kuulostaisi, niin hiihdän isäni varmaan ainakin kakskymmentä vuotta vanhoilla suksilla joiden monot ovat neljä numeroa liian isot! :D Hommaa vielä vähän hankaloittaa se, että suksia ei ole voideltu ikuisuuteen eli hiihtäessä luistaa taaksepäin ja tihkaisee eteenpäin! Täytynee alkaa perehtymään voiteluaineisiin...

Pakkasterveisin,

                          Johanna

Kuvissa pienet eväsretkeilevät sisällä.

18 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä!!! Tai siis...noh, ainakin hyvältä, vaikkei kovin herkulliselta :) Tuosta voisi joskus kokeilla. Ei se varmasti ainakaan pahaa elimistölle tee.

    Mulla voisi muutama kilokin lähteä, en panisi pahaksi :) Saanko muuten kysyä, mihin leikkaukseen teidän prinsessa on menossa? Täällä jännitys tiivistyy... mutta ilosin mielin ollaan :D

    VastaaPoista
  2. Moikka
    Tsemppiä vielä viimeisiin kuuripäiviin. Hyvää oloa täälläkin haetaan ja isäntä on mukana hommassa. Meillä on kyllä kilojen lähteminen tavoitteena, kun mulla on lonkkavaivoja ja isännällä korkea verenpaine. Puhdistuskuuria en minäkään ole kokeillut. Toivotaan, että kuurin loputtua teillä olisi energinen fiilis.
    Minun sukseni ovat yhtä vanhat ja monot on hukassa. Oikein harmittaa. Jonnekin muutossa lie hävinneet. Haluaisin hiihtää, kun on kerrankin hankea. Ja ihan sama juttu, että jos pääsisin laduille, niin varmana tihkoisi joka suuntaan, kun en lainkaan ymmärrä voitelemisesta. Nimimerkillä "en oo koskaan suksiani voidellut" (isä varmaan teki sen kun olin lapsi...)

    VastaaPoista
  3. Mahtava tuo edllinen postaus! Vasta huomasin. Kiitos!! Tulin vaan kertomaan, että viime raamattupiirissä kaksivuotiaamme leikki muovisilla hedelmillä ja vihanneksilla. Sulloi niitä kattilaan ja keitteli. Yksi piiriläisistä on britti ja opettelee vasta suomea. Oikein mukava mies, kuten myös koko perheensä. Poikamme sitten nosti kattilasta paprikan ja tämä mies (tavattiin piirissä ekan kerran) alkoi rikkoa jäätä ja toisti moneen kertaan pojalle, että "se on pippeli", "pippeli, pippeli". Sanat menivät hieman sekaisin. Eihän se mitään, niin mullakin menee usein vieraalla kielellä. Tilanne vaan oli niin huvittava ja asian korjaaminen oli kai melko välttämätöntä - vahingon välttämiseksi seuraavalla kauppareissulla :)

    VastaaPoista
  4. Meillä kokeillaan myös kevennettyä ruokavaliota. Kasviksia, hedelmiä, ei karkkia yms ja pienempiä annoskokoja. On ainakin painoon vaikuttanut

    VastaaPoista
  5. Hitsit, olipa onni, että luin tämän postauksesi - olen nimittäin unohtanut aivan tyystin, että minun piti paastota tammikuussa viikko! Hui, tuleekin kiirus jo kohta :) Olen myös joskus testannut noita puhdistuskuureja mutta todennut, että saan paremman olon paastoamalla. Muutamana vuonna ollaan miehen kanssa vuoden alussa paastottu seitsemän päivää - ja voi sitä Täydellistä Oloa paaston viimeisinä päivinä!! Ekat pari päivää ovat aika kurjat, päätä särkee, paleltaa, nälättää, ketuttaa... mutta sitten yhtäkkiä olo paranee, kevenee, ikäänkuin kirkastuu :) Joten eikun tuumasta toimeen!

    Sinne pirteitä puhdistumispäiviä :) Blogisi on ihanan elämänmakuinen!

    VastaaPoista
  6. Tuollainen puhdistuskuuri olisi tervetullut tässäkin talossa! Jouluna tuli syötyä ihan liikaa ja se näkyy nyt sitten vaa'alle astuessa.

    Liikuntaa on jo lisätty ja ruokavaliota koetan seurata, tosin olen sellainen herkkusuu, että makeanhimoni on ihan kamala ja en tiedä, miten siitä selviän.

    Äh, kyllä tämä naisen elämä on yhtä vuoristorataa. Miksei kukaan keksi sellaisia herkkuja, jotka eivät näy lantion seudulla...

    VastaaPoista
  7. Vai puhdistuskuuri... : D! Mulla on uudet sukset. Mun käyttö vaan on vähistä, kun Eemil käyttää mun monoja ja Aleksi suksia ja sauvoja : ) Siis kaiken kaikkiaan hyvä ostos!

    VastaaPoista
  8. Heissulivei vaan kaikille!

    Viivu: Saa kysyä...meillä Elviira jonottaa nivustyräleikkaukseen. Pieni juttu varmaan mutta ensimmäinen nukutus yms. jännittää. Mutta parempi siitä olisi päästä, inhottavaa on tämäkin jännitys/pelko että suoli tai munasarja "kuroutuisi"...

    Anu: Meilläkin isä on aina ennen voidellut mun sukset, siis silloin joskus melkein kakskyt vuotta sitten...:)
    Hyvää oloa myös teille sinne!

    Anis: Mullakin jo pelkkä suklaattomuus/karkittomuus vaikuttaa painoon, koska syön niitä aivan liikaa normaalisti!!

    Marja: Kiitoksia kommentista ja tervetuloa lukijaksi! Sitä paastoa olen kans miettinyt muutaman kerran mutta en ole vielä uskaltautunut. En usko, että pystyisin vastustamaan kiusausta syödä lapsille ruokaa laittaessani...

    Sari: Älä kuule muuta sano... miksei tosiaan ole keksitty sellaisia herkkuja, mistä ei tule jenkkakahvoja!!!
    Hirveä ikävä on muuten leipomista jo! Kuuri ku lakkaa, niin kakkuja menee uunia kohden aika vauhdilla...;D Lapsille tietenkin vain niitä syötän...;D

    VastaaPoista
  9. Anu: Sehän on vain taloudellista ajattelua! :) Samoista suksista koko perheelle...Ja säästyy mamman jalat! :D
    Katteles almanakastas vapaapäivää niin voidaan ryystää sumpit ja nauttia hyvästä pullasta samalla ku lapset hiihtelee niillä suksilla...;D

    VastaaPoista
  10. Ihana blogi Sinulla! Niin ja tietenkin koti myös! Jostain blogista blogiin - menetelmällä tänne eksyin!
    Ihana sisustustyyli <3

    VastaaPoista
  11. Tekisi terää itsellekin vastaavanlainen puhdistuskuuri mutta mutta... ei vain saa aikaiseksi..
    Nauratti sun hiihtovehkeet ;D
    ihanat ja niillä hiihtämällä varmasti kunto nousi!
    Pohjanmaan lakeuksilla kun väitetään olevan tasaista maastoa niin täytyy sitten välineillä ottaa se vastus ;D
    Hauskoja kömmähdyksiä edellisessä postauksessa, päivä piristyi.
    Hyviä hiihtokelejä ja talven jatkoa!
    -Katinka-

    VastaaPoista
  12. Äläkä turhia voitele suksiasi.Liikuntasuorituksesi moninkertaistuu kun menet yhden työnnön eteen ja kaksi taakse..hih,hih....
    Mullakin ianikuiset vanhat sukset.Ei tee mieli edes hiihtämään....
    Puhdistusta kyllä kaipaisin...

    VastaaPoista
  13. :) Tää likka tulee sun kans ens viikolla hiihtään..ja jos kahvitkin juotaas!

    VastaaPoista
  14. Hienoo, jos ootte pysyny siinä ruokavaliossa, mistä sillon kuun alussa puhuit! Mä en ikinä onnistuis sellasessa, tää iltasyömättömyys sopii mulle paremmin painon pudotukseen, tosin tää vuosi on kyllä ollut melkosta lipsumista, mutta jos taas ens kuun alusta alottais ihan kunnolla! =)
    Mä voin kuvitella sut ja ne teidän isän sukset solmussa siinä teidän viereisellä pellolla, sais varmaan hyvät naurut katellessa sitä touhua *hih* =D Että hiihto-onnea vaan, äläkä turhaan niitä suksia voitele, tulee enemmän lihastreeniä, kun yrittää pysyä pystyssä! =)
    Anna muksuille halit, ja ens viikolla nähdään!

    VastaaPoista
  15. Ai niin, piti jo viime postauksen kommenttiin laittaa tosta sun uudesta profiilikuvasta, että on hyvin onnistunut otos! =)

    VastaaPoista
  16. En ole vastaavia puhdistuskuureja kokeillut, mutta jo tuollainen lisää hedelmiä ja kasviksia -juttu on hyvä päätös. Itse ainakin huomaan, että esim. iho pysyy paljon paremmassa kunnossa, kun syö paljon kasviksia...

    Karkkeja saa kai silloin tällöin napostella, jos muuten syö terveellisesti! :)

    Iloa viikonloppuun!

    VastaaPoista
  17. Iltaa vaan kaikille! Kyläily reissulta ollaan juuri kotiuduttu...:)

    Anna: Kiva kun eksyit tänne! Ja kiitos! :)

    Katinka: Joo, meillä ei hiihtovehkehillä tosiaankaan koreella...hih! :D Hyvää talven jatkoa sullekin!

    PikkuBertta: kyllä täs liikuntasuoritus kyllä moninkertaistuu! Lähtöviivalla ku sutii ees taas! ;DD

    Minna: Ja iliman muuta! Mennähänkö suksilla laavukaffeelle? Ihana nähdä sua! Soitellaan ja sovitaan koska tavataan! :)

    Noora: haleja sinnekin!

    Hiiriemo: Näin täytyy olla, että karkit silloin tällöin ei ole pahasta, kun muuten on ruokavalio suht terveellistä! :) En mä ainakaan pystyisi tätä kuukautta pidempään olemaan aivan ehdoton herkuttomuuden suhteen! :)

    VastaaPoista
  18. Hei!

    Luettuani juttusi puhdistuskuurista ja muiden kommenteista suklaahimosta oli vain pakko vihjaista että markkinoille on tullut mahtava tuote nimeltään Xocai, ja se on TERVEELLINEN SUKLAA! Olen itse syönyt sitä marraskuusta lähtien, ja aloitin ihan vain saadaakseni energiaa ja ollakseni pirteä, mutta se on auttanut myös moneen muuhun vaivaan, ja olen myös laihtunut. Tuote on ainutlaatuinen ja vielä melko tuntematon suomessa, mutta googlamalla nimellä Xocai, niin löytyy paljon tietoa, valitettavasti melkein kaikki englanniksi. Myyn sitä itse ja aionkin kohta esitellä tuotteen blogissani kunhan saan kasattua suomenkielistä matskua. Sanon vain että meille suklaata rakastaville naisille on nyt keksitty vaihtoehto joka ei todellakaan kerry lantiolle vaan sen sijaan auttaa pääsemään makeanhimosta eroon ja edistää muutenkin terveyttä!
    Pakkasterveisin,

    AnnHelen

    VastaaPoista