maanantai 18. kesäkuuta 2012

Back in business...

Heipsan kaikille pitkästä aikaa!

Blogitauko venyi pidemmäksi, kuin aluksi ajattelin...mutta tosiasia on, että olin tänä keväänä tähän astisen elämäni huonoimmassa kunnossa. Kiitos rakkaan siipan, vanhempieni ja ystävieni, nyt ollaan tässä päivässä ja vahvemmaksi tullaan päivä päivältä. <3 Suuri ilon ja kiitoksen aihe onkin terveys ja ne rakkaat siinä lähellä, jotka kantavat seuraavaan päivään, kun itsellä ei voimat riitä...puhumattakaan niistä ihanista Ystävistä, joiden rakkauden ja välittämisen saa hädänkin hetkellä tuntea...Aivan liikutus iskee, kun teitä kaikkia ihania ajattelen... <3



Viime syksynä istutetut tulppaanin sipulit ovat näyttäneet kukkaloistonsa.  Vaivannäön palkitsi monin kerroin! Ensi syksynä samaa "aarteenkätkentää" tiedossa...

Viime kesänä aloitettu paviljongin ympäryksen teko edistyy pikku hiljaa. Kuvia lisää, kun päästään etenemään. Suunnitelmia on päässä tämän alueen suhteen monta! Tällä hetkellä istuttelen keväällä esikasvattamiani perennojen taimia penkkeihin. Ensi viikolla ajattelin taiteilla sabluunojen kanssa...saa nähdä, mitä syntyy. Isännällä on meneillään pergolaportin teko vai miksi niitä sanotaan..:)



Kaikille tänne piipahtaville toivotan oikein ihanaa juhannusviikkoa!

Johanna

42 kommenttia:

  1. Voi ihanaa, palasit!!! Nyt kesä maistuu vielä paremmalta...

    Oikein hyvää kesää Sinulle ja perheellesi!

    Sanna

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Oikein hyvää kesää:)

    VastaaPoista
  3. Jestas, kun mä olen odottanut sun seuraavaa päivitystä!! Mahtavaa, että olet takaisin ja kunnossa! Meinasin tuossa ihan hätääntyä, että minne Johanna katosi. Onneksi et kadonnut.

    Kerrassaan kaunis kukkaloisto teillä!

    VastaaPoista
  4. Ihana juttu että olet täällä taas :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, että kaikki on hyvin! Täälläkin on jo odotettu sua ja ihania plogipäivityksiä! Ihana tuo paviljonki ja tulppaanit <3 Ihanaa kesää koko perheelle!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, että kaikki on hyvin! Täälläkin on odotettu ihania plogipäivityksiä. Kaunis paviljonki ja tulppaanit! Aurinkoista kesää koko perheelle :)

    VastaaPoista
  7. Hei!

    Mukava kun palasit :)
    Hyvää kesää ja vointeja.

    Kaisa

    VastaaPoista
  8. Upea! Kerrassaan upea paviljonki! Voisinpa tuijotella tuota omassakin pihassa <3
    Ja ihanat tulppaanit! Ihanaa Juhannusviikkoa sinnekin!

    VastaaPoista
  9. Ihanien kuvien kera mukana taas! Toivottavasti nyt on kaikki hyvin... toivottelen oikein ihanaa juhannusviikkoa ja itse jussia :D

    VastaaPoista
  10. Ihanaa, olet palannut takaisin, kyllä mä olen odottanut. Kuinka mukavaa kuulla, että kaikki on kunnossa.
    Niin kauniita tulppaaneja, pitäiskö munkin ens syksynä kokeilla???
    Ihanaa juhannusta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  11. Kauniita tulppaaneja! Mahtavat värit.
    Oikein hyvää juhannusviikkoa sinulle!
    Halauksin Erica

    VastaaPoista
  12. Mukava kuulla sinusta :) Ihana tulppaanimeri ja voi taivas mikä paviljonki, täällä ihastuksesta huokailen !!!
    Ihanaa juhannuksen odotusta myös sinulle ♥

    VastaaPoista
  13. Kaunista :)
    Hyvää kesän jatkoa teille sinne!!

    VastaaPoista
  14. Upeita tulppaaneja! Uutena lukijana jään innolla odottamaan uusia kuulumisia, jaksamisesi mukaan tietenkin! :)

    VastaaPoista
  15. Ou mai kaad, mikä ihana unelmieni kohde teijän pihalla onkaan...tuo paviljonki!!! Monta vuotta jo haaveillut tuosta...Ja hieno myös tuo kukkaloisto.

    Voimia ja jaksamisia :)

    VastaaPoista
  16. Miten ihanaa,että palasit.Blogisi on ehdoton lemppari. Toivottavasti voit paremmin.

    Charlotte

    VastaaPoista
  17. Ihanaa kun oot back <3 Aivan ihastuttavat tulppaanit ja pihat <3

    VastaaPoista
  18. Kiva kun palasit, kaivattu on!
    Toivottavasti kaikki on hyvin!

    Mukavaa kesää :)

    T.M

    VastaaPoista
  19. Mukavaa että olet "palannut linjoille". Oikein innolla odottelen tulevia postauksiasi :) teillä on aina niin kaunista!
    Parempaa kesää sinulle toivotellen Ninnu

    VastaaPoista
  20. Ihanaa kuulla sinusta! Olen käynyt usein kurkkimassa täällä. Niin kaunis tuo paviljonki alue, aivan unelma. Ihanaista kesää teidän perheelle! :)

    VastaaPoista
  21. Ai kun kiva tosiaan kun palasit. Ihania kuvia :)
    Hyvää juhannusta sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  22. Kiva, että palasit! Ehdinkin jo kaipailla ihania päivityksiäsi. Kauniita pihakuvia ja ihanan tunnelmallisia nuo teidän perhekuvat tuossa alussa <3
    -Katja-

    VastaaPoista
  23. Kiva lukea taas postauksiasi, ehdinkin jo kaivata ihanaa blogiasi. :)
    Toivottavasti kaikki on hyvin nyt.
    Oikein ihanaa juhannusta teiän perheelle! <3

    VastaaPoista
  24. Tosi kiva kun palasit! Kaivattu on:)

    Tiina

    VastaaPoista
  25. Kiva kun palasit!:) Innolla odottelen sinun ihania blogipäivityksiä!
    t:Virpi

    VastaaPoista
  26. Suosikkiblogia on kyllä kaivattu... Ihanaa kun tulit takaisin ja Ihanaista juhannusta!!
    Terv. Sari Vaasasta

    VastaaPoista
  27. Voi onpa ihanaa kuulla, että olet taas "kehissä"!!! Kyllä huolestutti jo ja paljon kun ei sinusta kuulunut mitään... Toivottavasti vaikeudet on nyt voitettu ja vointisi paranee kohisten :)!

    -riitu

    VastaaPoista
  28. Tosi kaunista!

    Siunattua juhannusviikkoa Sinulle!

    PS. Kyllä Sinä minulta ristin saat :) Olisiko valkoinen värisi?

    VastaaPoista
  29. Kiva kun palasit, kaivattu on blogipäivityksiäsi :)

    Kaunista kukkaloistoa kerrassaan!

    VastaaPoista
  30. <3 Mukavaa Juhannusta teidän perheelle :)

    VastaaPoista
  31. Ihana kuulla susta taas <3 Oon niin oottanu että susta kuuluis jotain. Onneksi kaikki on jo paremmin. =)
    Hyvät juhannukset!

    VastaaPoista
  32. Voi miten kivaa että olet toipunut!
    Täällä onkin odoteltu kovasti.
    Minäkin postailen harvemmin kun olen muuttamassa kotia viikon päästä. Kiireet, nen pakkauskiireet ja nyt oon ihan naatti! Juhannusta vietän kuin lapamato!

    Hyvää Juhannusta Sinulle toivotellen..

    VastaaPoista
  33. Tervetuloa takaisin!
    Ehdinkin jo vähän hämmästellä :) Hieno juttu, että olet toipunut!

    Ihana tuo rautapaviljonki!!! Mistä moinen ihanuus on löytynyt? Itsellä on vastaavanlainen hakusassa, mutta vastaan on tullut vain vähän liian pieniä. Haluaisin juuri tuollaisen, mihin mahtuisi hyvin pöytä!

    Laura

    VastaaPoista
  34. Kiitos ihanat! <3

    Paviljonki on ostettu Clas Ohlsonilta. Alkuperäiseltä väriltään se oli musta mutta maalasimme sen valkoiseksi.

    Nirppu: Sano vaan hinta, niin ostan mielelläni. Värillä ei ole väliä, kaikki käy. Siunattua Juhannusta myös sinulle! <3

    VastaaPoista
  35. Ihanaa paluusi!
    Kommentoin nyt ensi kerran yleensäkin blogia. En ole tiennyt, että myös blogia pitämätönkin voi kommentoida.
    Elämä heittelee meitä kaikkia. Olen syöpälapsen vanhempi ja olen oppinut elämään päivän kerrallaan. Pienistä arjen asioista löytyy se elämän onni.
    Nyt kuitenkin kysymys puutarhasta. Mitä eri tulppaani lajikkeita sinulla kasvaa? Ovat niin kauniita. Joku pionisi oli myös ihana.
    Marjo

    VastaaPoista
  36. Minäkin kommentoin nyt ensimmäistä kertaa kertoakseni, kuinka iloinen olen, että olet palannut:)

    -Elina

    VastaaPoista
  37. Marjo: Ostan yleensä tulppaanit ihan viime tingassa. Silloin kun ne myydään pilkkahintaan pois eli lajikkeita on kaikenmoisia. En muista nimiä. Osa on kuitenkin angelique tulppaaneja, kerrottuja vaaleanpunaisia...niitä pitää istuttaa joka vuosi. :) Pioni oli varmaan nimeltänsä Lady Alexandra Duff. Voimia ja siunausta sinun arkeesi! <3

    Kiitos Elinalle myös. Kivaa kun kommentoit! :)

    VastaaPoista
  38. Väitän kyllä kommentoineeni tähän jo aiemmin, mutta ehkäpä hehkutukseni ovat kadonneet bittiavaruuteen..
    Mitään en ole blogi rintamalta niin paljon odottanut, kuin että Sinä palaat postailemaan :) Ensin tietenkin hoidetaan itsensä kuntoon, pidetään huolta läheisistä ja perheestä, mutta heti kolmantena vois tulla ne ihanat postaukset :D

    VastaaPoista
  39. Jippijaijee :) oikein pompsahdin tuolissani kun kokeilin hakea blogiasi, luulin että se oli kokonaan hävinnyt mutta voi kuinka onnellinen olinkaan kun sieltä tupsahtikin uudet päivitykset :) Ihanaa kun olet ilonamme taas, joku aikaisemmin jo kirjoittikin että nyt kesä maistuu vielä paremmalta ;)
    Kurjaa kuulla hankalasta keväästästä..näin sitä ei koskaan voi tietää mitä siellä ruudun toisellapuolen oikeasti tapahtuu, odottelee vaan hölmön malttamattomana blogipäivityksiä vaikka toisella on elämässä paljon tärkeämpääkin. Eli muistahan jatkossakin huolehtia itsestäsi niin kyllä me tänne aina tiemme löydetään uskollisesti takaisin ;) voikuinka onnea on kaikki nuo ihanat ihmiset ympärilläsi <3

    Kukkasten ja rakkauden täyteistä kesää!! toivottelee Tiina mamma

    VastaaPoista
  40. Ihanaa kun olet tullut takaisin!!! Sulla on niin kaunis ja ihana blogi ja perhe. Kaipasin kovasti kirjoituksiasi ja kauniita kuviasi. Toivottavasti asiat ovat nyt hyvin. <3

    VastaaPoista