keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Käsitöitä

Tänä aamuna meiltä lähti kerhoon reipas tytyskä uudessa pupumekossaan. 




Vietettiin eilen äitini kanssa ompelupäivää ja samalla otettiin käyttöön uusi Mekkotehdas kirja, jonka sain äitienpäivälahjaksi. Kirjan kaavalla syntyi tämä kuvissa näkyvä mekko. 




Mekon teko sujui hyvässä opissa melko hyvin tältäkin emännältä mutta tuo pupun ompelu tuntui vaativan vielä kokeneempaa ompelijaa eli on äitini käsialaa. :)

Seuraava mekko odottaa jo leikattuna ompelijaansa. Tähänkin taitaa jäädä koukkuun, niinkuin tilkkupeittoiluunkin. :)




Meidän vanhin kekkula on tykästynyt puutöihin, niinkuin äiskänsä ja iskänsäkkin...

Alkukesästä hänellä oli kova into tehdä linnunpönttöjä. Alimmassa kuvassa yksi autettu versio, jossa malli on otettu tästä pikkuisesta koristepöntöstä, joka nököttää ruusujen seassa.




Etukäteen mietittiin, että laitetaan siihen teksti. Poika maalasi pöntön ittekseen ja kiikutti sitten äiskälle kirjoitusta varten..




Voi sitä riemua, kun sieltä yksi päivä lensi lintu ulos! :)

Johanna


16 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis mekko!
    Ja linnunpöntöstäkin vois saada pikku bisneksen aikaan, on se sen verran hieno :)

    VastaaPoista
  2. Aivan upea mekko. Se kirja on niin inspiroiva että minäkin olen ihan hulluna niihin mekkoihin vaikkei minulla ole edes pikkuista tyttöä. Onneksi on kummilapset :)

    VastaaPoista
  3. Ihana mekko ♥
    ja suloisia nuo teidän linnunpöntöt :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania käsitöitä siellä on valmistettu ja vielä koko perheen voimin, upeita! :D

    VastaaPoista
  5. Ihania käsitöitä! Taitavia koko perhe!

    VastaaPoista
  6. Kylläpä on ihania kätten töitä:))

    VastaaPoista
  7. Todella söötti tuo mekko, ja aivan upeita linnunpönttöjä, kyllä niissä kelpaa asustella.Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  8. Vautsi vau! :-) Terkut!
    Kati

    VastaaPoista
  9. Söpönen mekko! Tykkään myös kovasti ihanasta linnunpöntöstä teksteineen!

    VastaaPoista
  10. Tykkään, tykkään, tykkään :)

    Hilde

    VastaaPoista
  11. Sopiipa hyvin yhteen Prinsessa ja mekko :) Ja hieno on pönttö!
    Syysterkuin Tia.

    VastaaPoista
  12. Voi miten suloinen mekko ja tuo pönttö <3

    VastaaPoista
  13. Oikein kaunis mekko ja voi että miten suloinen lintujen rakkaus-pönttö! Tätä pitää näyttää meidän isännällekin jos vielä samanlainen omasta pihasta löytys joskus.. :) ollaan meidän 2v-pikkulikan kanssa tehty sammalpalloja urakalla kun muistin syksyn tullen ne kauniit palleroiset täältä. Voi että toinen onkin ollut tohkeissaan! Ah syksy on ihanaa aikaa, varsinkin kun saa olla ihan kotona.

    kotimamma Tiina

    VastaaPoista
  14. Kaunis mekko! Ihanaa kun kädentaidot periytyvät myös lapsille :) Meillä vanhin on saanut lauluäänen, keskimmäinen liikunnallisuuden ja pienin kovasti näyttää merkkejä piirtämisestä :)
    Ihania postauksia, ihanaa saada sut takas! Paljon en oo ehtinytkään blogailla..

    VastaaPoista