maanantai 18. marraskuuta 2013

Jouluinen arvonta...

Tulipas sitten pidettyä varsin pitkä blogitauko...Syy on kiire, mikäs muu. Opetellaan vielä tätä uutta elämänvaihetta, kun ollaan molemmat töissä, yritetään pyörittää pientä yritystämme ja iskä kuuluu vielä lisäksi sopimuspalokuntaan ja aloitti tänä syksynä  vetämään siellä nuorisoharjoituksiakin, joissa meidän vanhin pojukin innokkaana käy...Eli hommaa riittää...;)

Bloggailu on siis jäänyt ihan hunnigolle ja sisustelukin aikasta minimiin...Mutta josko se tästä pikkuhiljaa taas lähtis käyntiin...




Suunnittelemattomalta blogitauolta paluun kunniaksi laitetaan jouluisen punainen arvonta pystyyn. Viime viikolla *nettipuotiimmetuli kivoja leivontavuokia ja syötävän suloisia paperipillejä, joista nappasin arvontapakettiin yhdet paketit mukaan. Lisäksi arvontapakettiin kuuluu keskikokoinen ja pieni hatturasia. (eli kaikki kuvassa näkyvä)




Arvontaan voit osallistua tämän viikon perjantaihin 22.11. asti kertomalla, mikä saa sinut joulufiilikselle! Pelkkä "mukana" ei tällä kertaa riitä...Toisen arvan saat linkittämällä vaikka tuon ylimmän kuvan blogiisi ja kertomalla linkityksestä kommentin yhteydessä.

Onnea arvontaan!:)

Johanna







233 kommenttia:

  1. Voi luoja mikä arvonta!! Tuli oikea haluunhaluunhaluun -fiilis. :)
    Joulufiilikseen tarvitaan kaikkia aisteja.. Glögin, havujen ja piparin tuoksu, riisipuuro kanelilla, luminen maisema, valot, kynttilät ja tutut joululaulut. Tärkein tunnelmanluoja on se hymy, joka lasten kasvoille syntyy tontuista ja pukista puhuttaessa. <3

    VastaaPoista
  2. Joulufiilis tulee perinteistä: piparitaikinasta, tortuista, salamyhkäisistä lahjapajoista, musiikista ja jouluvaloista <3

    VastaaPoista
  3. Mulle paras joulutunnelman tuoja on joulumusiikki. On sitä ehditty tänä vuonnakin jo vähän kuuntelemaan. Perhe saa osansa äidin jouluhulluudesta.;)
    Palkinto kelpaisi mulle oikein mielellään, joten linkitän arvonnan blogiini, ja kiinnitän voiton itselleni kahdella arvalla!;)

    VastaaPoista
  4. Partion kanssa joulukalenterien myynti ja ehdottomasti lahjojen paketointi kaupalla! :) Tietty myös glögi, piparit yms.

    VastaaPoista
  5. JOulu tunnelmaan saa virittäytymään leipominen lasten kanssa, korttien väsääminen ja postittaminen...kuusen koristelu, rauhoittuminen, aattona lasten riemu, suvun kokoontuminen...aiheita löytyy loputtomiin. Kunhan vain jokainen ihminen edes yhden ilon aiheen hoksaisi kaiken kiireen keskellä.

    VastaaPoista
  6. ÄÄkk, kääk!! ihana ihana arvonta, ehdottomasi mukana ollaan yhdellä arvalla.

    Joulumieltä tuo glögi + piparit, jouluvalot, kynttilän valo, lahjojen osto ja paketoini, riisipuuro, kinkku ja muut herkut. Pikku hiljaa alan viritellä joulutähtiä ikkunoille ja meidän eteisremppakin valmistunee joulun alla <3

    VastaaPoista
  7. Minulle joulufiiliksen tuo parhaiten lasten kanssa (joulu)askartelu, leipominen ja kodin "koristelu" joulutavaroilla ja -tekstiileillä :) Lasten ilo ja innostus tarttuu herkästi myös aikuisiin.

    VastaaPoista
  8. Vähän punavalkoista sisustusta, kynttilät palamaan ja saa paketoida lahjoja :) lopullinen joulumieli tulee jos sataa vähän lunta ja joulupukki jakaa prismassa suklaakarkkeja kilteille lapsille ja karkinnälkäisille äideille ;)

    VastaaPoista
  9. Pitäiskös tässä sillee leikkimielisesti pistää "sota" käyntiin ;) Noi värit palkinnoissa - huoks! Iiiiihanat! Punainen on aina suosikki ja loppusyksystä sitä alkaa liittämään jouluun. Ja mieleen tulee joulutortut, glögi, luumurahka, joulumusiikki, käsityöt ja näpertely, kynttilät.... Rauhaisa olo ja elo - joulu tulee joka tapauksessa!

    VastaaPoista
  10. Joulumielen saan parhaiten tekemällä itse kaikkea kivaa. Tuoksuttelemalla joulukukkia ja kanelia, polttamalla kynttilöitä. Antamalla aikaa läheisille.

    VastaaPoista
  11. Joulutunnelman tuo luminen maisema, joululaulut, piparit ja joulutortut ja lasten ilo ja odotus. :)

    VastaaPoista
  12. Tämä joulua edeltävä aika on jotain niin ihanaa, kun saa laitella kotia jouluiseksi, kuunnella joululauluja ja askarrella joulukortteja. Piparitalon värkkääminenkin kuuluu minulla joulufiiliksen aikaansaantiin, ja se on jo tuomassa tunnelmaa ja tuoksua keittiön pöydällämme. :) On muuten vastustamattoman söpö tuo punavalkoinen tähtikuosi!!

    VastaaPoista
  13. Kyllä joulufiilikseen pääsee kun on lunta maassa! Mutta tämänpäiväinen valosarjan ripustaminen pihalle auttaa myös hiukan ;)

    VastaaPoista
  14. Joulufiilis tulee lumesta, kynttilöistä, joululauluista, jouluisista ruuista sekä jännityksestä. :)

    VastaaPoista
  15. Joulu fiilikseen pääsen kuuntelemalla joululauluja. Ne vaan on niin ihania <3
    Joulua rupean laittamaan kotiin jo marraskuun alussa. Jouluverhot löytyy jo keittiöstä ja miulla luuluu perinteeseen joulukyntteliköt.

    VastaaPoista
  16. Joulutunnelma tulee erilaisista jouluvalmisteluista alkaen tällä viikolla olevista koulun joulumyyjäisistä joululauluja unohtamatta.
    Virpi

    VastaaPoista
  17. Enkelikello, aamukaffi aamun hämyssä, kynttilän valossa enkelikellon kilkattaessa, siitä lähtee joulufiilis :)

    VastaaPoista
  18. Ihana arvonta, yhdellä mukana! Minulle joulufiilis tulee hyvissä ajoin aloitetusta suunnittelusta ja tunnelmoinnista, joululehdistä ja joulublogeista.

    VastaaPoista
  19. ai joulufiiliksen luoja??no lumi..meille sitä jo satoi pariinki otteeseen, juoksin innoissani aittaan koristeiden hakuun. sit se valkoinen otti ja suli pois..vein koristeet takasin aittaan. eli lumi se on jouka joulufiiliksen tekee. ehdottomasti! Mukana siis arvonnassa kiitos nam ;P

    VastaaPoista
  20. Joulutunnelman tekee esimerkiksi tämän aamuinen riisipuuro sekahedelmäsopalla :) Ja äitin pakkaamat joulueväät :D! Olipa kiva yllätys löytää laukusta jouluherkkuja :)

    VastaaPoista
  21. Kynttilät tuovat joulufiilistä ja tietenkin jouluvalot, jotka meillä syttyivätkin viime sunnuntaina :)

    VastaaPoista
  22. joulufiilis syntyy niistä salaisista joulupuuhista... ;) ja tänään riisipuurosta ja joululauluista. ♥

    VastaaPoista
  23. Yhdellä mukana :) Joulufiiliksen tuovat jouluvalot ja pikkuhiljaa jouluisen musiikin kuuntelu. Dean Martinin "Winter Romance" on jo soinut usemman kerran. Tuoksut tekevät myös joulun, itse tehty leipä, perunalimppu, piparit... Jouluna ei pipareita kuitenkaan jaksa syödä, joten nyt on niitä hyvä aika tehdä. Koko tunnelman kruuna kuitenkin valkea lumipeite, nyt siis sitä odotellaan :)

    VastaaPoista
  24. Mukana arvonnassa. Joulufiilis tulee jouluvaloista ja koristeista kun ei ole vielä lunta.-Riitta.R-

    VastaaPoista
  25. Lähden kahdella arvalla kokeilemaan onneani! :) Kunnon joulufiiliksen tekee maahan satanut ensilumi, ja sen seurauksena sitten ruetaan oikeen kunnolla fiilistelemään kynttilöillä! :) Joululehdet saavat aikaan inspiraatiota laittaa joulua ja tietysti joulutortut ja piparin tuoksu :)

    VastaaPoista
  26. Piparien leivonta, glögi ja kyntteliköt ja muut jouluvalot sisällä ja ulkona. Eiköhän se siitä synny, joulufiilis!

    VastaaPoista
  27. Joulufiilis tulee kun satais lunta maahan :)
    Yhdellä mukaan.

    VastaaPoista
  28. Lumi (toivottavasti tulee pian), piparit, kuusen tuoksu, kynttilät ym. tuovat joulun tunnelman.
    Mukana yhdellä arvalla.

    t.Sanna

    VastaaPoista
  29. Joulun tunnelma on makuja ja tuoksuja, sekä tunnetta. Se lapsen joulunodotus vie aikuisenkin mukanaan.

    Joulua alan odottamaan jo hyvissä ajoin suunnittelemalla kynttiläasetelmia ym sisustusta, joka kuitenkin on aina suht perinteinen. Viime silaus tulee kukista ja leivonnaisista, ja tietenkin kuusesta.

    Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  30. Ihana palkinto, huoh! Kyllä sen taas huomaa kun sitä ei ole...joulufiilis ei tule ilman LUNTA, toki sen jälkeen tarvitaan myös somistusta,valoja,piparintuoksua ja kuusi mutta itse en saa kunnolla joulufiilistä ilman lunta. Sataisi jo ... :) Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  31. Yhdellä mukana, linkittäminen ei valitettavasti nyt puhelimitse onnistu, muuton vuoksi ollaan nettikatveessa..
    samaisen muuton vuoksi jouluajatukset ovat olleet kovasti kaukana, mutta kylläpä kahtena iltana juomani syksyn ekat glögit saivat jo hieman miettimään jouluisia ajatuksia!
    Iloista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  32. Aivan ihania!! Joulufiilis syntyy ehkä ihan aluksi pienin ripauksin punaisesta, sitten se siirtyy pipareihin ja torttuihin, lumeen, ja joulukuussa onkin jo kova tohina. Joulufiiliksen kruunaa se kun käärii öisin lahjoja papereihin :) Linkitin arvonnan blogiini eli yritän onneani kahdella arvalla

    VastaaPoista
  33. Se fiilis tule jouluaattona, takkatuli, isoäidin keittiöstä nouseva jouluruokien tuoksu.. Lasten jännitys.. kun illemmalla tulee pukkii.. Oh ja ah. Tänä vuonna meillä ei ole joulua ollenkaan. :/

    VastaaPoista
  34. Pihoihin ja ikkunoille ilmestyvät jouluvalot luovat ensimmäisen joulufiiliksen. Sitä sitten jatketaan vaikkapa glögiä juomalla.

    VastaaPoista
  35. mukana arvonnassa.
    jouluvalot ja lahjojen salainen paketointi.

    VastaaPoista
  36. Tonttu Toljander on niin joulumielen tuoja :) myöskin joululaulujen kuuntelu,leipominen, joulun tuoksut ja lasten malttamaton joulun odotus tuo joulufiiliksen. yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  37. Lumi ja pakkanen veisi ajatuksia kohti joulua. Jospa tällä viikolla?
    Punainen väri sisustuksessa tuo joulutunnelmaa, ja kynttilät!
    Mukana yhdellä! :)
    jotaintekemista@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Joulufiilis hiipii pikkuhiljaa joulun odotuksen kanssa. Mukava lisätä vähitellen jotain jouluista kotiin. Joulufiilis ei silti riipua tavarasta, se on sisällä sydämessä :)

    VastaaPoista
  39. Ihan ekat ajatukset jouluhun liittyen tuloo musiikista ja siis täähän voi tapahtua jo hyyyyyyyvinki paljo ennen joulua ;) Sitte ku mennähän lähemmäs joulua niin tuoksut tuloo hyvin vahavana joukkohon. Sitte ne tietyt koristeet ja rutiinit mitkä vaan kuuluu jouluhun :)

    VastaaPoista
  40. Kun kauppoihin ilmestyy glögit ja torttutaikinat ym.Myös lumi ja ekat jouluvalot :) Yhdellä mukana t.Heli

    VastaaPoista
  41. Joulutunnelmaa tuo valot ja joulumusiikki :) Kaikista tärkein joulutunnelman tuojia on kuitenkin lapset <3 kovasti toiveita jo kirjoitellaaan ja tonttuja hiipii ikkunan takana ;)

    VastaaPoista
  42. Yllättäen tänä vuonna joulufiilis tuli katajanoksia hakiessa. Niiden tuoksu tuo mieleen lapsuuden joulut.

    VastaaPoista
  43. Jouluntunnelma tulee hiipien. Ensin viritän pihavalot ja sitten on vuorossa jouluvalot ikkunoihin. Pikkuhiljaa joulutuoksukin tulee taloon, glögin ja piparien myötä. Luulen kuitenkin että joulutunnelmaa saan eniten siitä kun lapset alkavat katsomaan telkkarista joulukalenteria ja siinä samassa he alkavat lapsen innolla odottamaan joulun pyhiä.

    VastaaPoista
  44. Hei!

    Kyllä se vaan aika yksikertasista pikku asioista lähtee. Kynttilöitä, glögiä, joulutorttuja ja ne läheiset ympärille. Aika simppeliä :)!

    Mukavaa nousevaa joulun aikaa!

    Kirsikka

    VastaaPoista
  45. Illalla lasten mentyä nukkumaan yritän askarrella joulukalenteria ja kortitkin ovat suunnitteilla.. Vähän glögiä siinä samalla. Myös ensimmäiset valot on laitettu, tuovat ihanaa tunnelmaa.

    VastaaPoista
  46. Ompas ihana arvonta! Jooulufiilikseen vaikuttaa aika pitkälti lumen tulo..havut,glögi,piparit,kynttilät,paketointi,joululaulut ja katsoa kun lapset alkavat jännittää joulua :)

    VastaaPoista
  47. ihana arvonta! <3
    hmmm...joulumieli syntyy; kynttilöistä, jouluvaloista, tekstiileistä/koristeista, lasten odotuksesta, joululauluista ja perinteistä.. ainakin näistä :)
    -Mailin-

    VastaaPoista
  48. Joulun tuo tuoksut, kynttilät , jouluinen koristelu ( tällä kertaa tontut)ja nyt kaipaamani lumi!
    Linkitän eli kahdella arvalla mukana:)

    VastaaPoista
  49. Kynttilät ja piparin tuoksu. Terv Vuokkoellen

    VastaaPoista
  50. Joulufiiliksen tuo joulun odotus, oman pienen pojan kanssa joulukorttitehtailu ja kalenterit ensi vuodelle <3 Lisäksi tunnelmointi, hyvällä ruoalla, tuoksut sen myötä ja valot, kynttilät. Kaikken tärkeintä on kuitenkin juuri läheiset, oma lapsi...:)

    VastaaPoista
  51. Ja ed. nimimerkki Tuija :-)

    VastaaPoista
  52. Tänä vuonna joulufiiliksen tuo se ettei tarvitse olla joulua töissä. Saa nauttia perheen parissa kaikki päivät :)

    VastaaPoista
  53. Kynttilän jaa jaa kaikenlainen valmistelu! Eilen kysyin mieheltäni että voinko jo alka paketoimaan lahjoja? Vähänkö katto mua pitkään :)) Olen jo koristellut.. pihalla ja sisällä... mä olen niin jouluhörhö!! Linkitin omaani! 2 mukana

    VastaaPoista
  54. Ai että mikä palkinto, mä tahdon tuon <3 Kahdella arvalla onnea koittamaan ehdottomasti. Joululaulut ja kaikenlaiset joulupuuhastelut mm. leivonta, kodin koristelu saa niin joulufiilikselle <3

    VastaaPoista
  55. Joulun tunnelman toisi lumi ja pakkanen, vaan niitä ei nyt tänä vuonna näy. Hyvänä tunnelman luojana ovat nuo pienimmät lapset, niiden joulun odotus kun on sellaista kokonaisvaltaista. Tietysti joulufiiliksen saamiseen kuuluvat myös ne salaisuudet ja supsutukset sekä tuoksut ja kynttilät. Ihana arvonta, yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  56. Joulufiilis tulee kun marraskuun alussa aloitan joulu valmistelut siivouksella. Ja tietenkin pikkuhiljaa laittelen valoja, koristeita ja iltaisin lasten nukkuessa nautiskellaan hämyisestä tunnelmasta ja nautiskellaan lämpöisestä glögistä :)

    VastaaPoista
  57. Ihana palkinto ;) mulle tulee joulufiilis joululauluja kuuntelemalla. Näin marraskuussa vielä sellaista tunnelmallista ja rauhallista, joulukuun puolella sitten näitä iloisia renkutuksia :D myös jouluvalot ja herkut ylläpitävät joulufiilistä :)

    VastaaPoista
  58. Juuri tänä aamuna, kun on tällainen sateinen, vähän pimeä päivä, oli jotenkin jouluinen fiilis, kynttilät palamaan ja jouluvalot. Lumi myös tekee joulun.

    VastaaPoista
  59. Ehdottomasti joulufiiliksen saa aikaan lumi! Ilman lunta on paljon vaikeampi päästä joulun tunnelmaan!

    VastaaPoista
  60. Kynttilöiden loiste pimenevässä illassa.
    Glögikupposen kanssa lampaantaljalla joululehtiä selaten..

    Merja

    VastaaPoista
  61. Ihana palkinto. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla.
    Mun joulufiilis tulee kynttilöistä/jouluvaloista ja kauniista joulumusiikista.
    E-R

    VastaaPoista
  62. Kahdella mukana ;) ja voi se olis se lumi ehdottomasti <3 joululaulut ja kaupoissa kaikki joulujutut ;)

    VastaaPoista
  63. Joulufiilis syntyy jo jouluvalmisteluista, lahjojen hankkimisesta ja niiden paketoimisesta, joulupiparien ja -torttujen leipomisesta, joulukuusen koristelusta lasten kanssa ja glögin tuoksusta, hyasintteja unohtamatta. :)

    VastaaPoista
  64. Joulumieli tulee jouluvalmisteluista; kotiin tulee pikkuhiljaa lisää valoa, väriä, tuoksuja kukista ja leivonnaisista, havuista... Lasten odotus ja yhdessä tekeminen... Joulumusiikki, lahjojen valmistelu ja ystävien muistaminen. ❤

    VastaaPoista
  65. Joulufiilikseen pääsen parhaite pikkuhiljaa tekemällä valmisteluja. Niitä en tosiaankaan aloita vielä lokakuussa, kodin laittaminen joulukuntoon tapahtuu meillä ensimmäisen adventin jälkeen. Toki lahjoja olen ostanut pitkin vuotta..

    Yhdellä arvalla mukana.

    Riikki

    VastaaPoista
  66. Joulufiiliksen saa jouluvalot, kynttilät ja puolisoni kertomat joulusuunnitelmat. Hän on suloinen suomalainen juro mies, joka juttelee harvoin. Mutta asiaa. Hänen kertomana joulusuunnitelmat saavat aivan uuden ulottuvuuden. Missä ollaan, mitä syödään ja kenelle ostetaan lahjoja <3

    VastaaPoista
  67. Fiilistellään leivonnalla ja myös siivous kuuluu joulun taikaan.Kynttilät ja jouluvalot ulkona.Yhdellä mukana.-Pikke-
    pikkeliini@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Ajatus joulun lähestymisestä ja mielessä jouluisten asioiden suunnittelu saa joulufiiliksen. Piipahdus joulupuodissa antoi vauhtia näille pohdinnoille.

    VastaaPoista
  69. Joulufiiliksen tuovat ensimmäiset hyasintit, jouluvalot ja kynttilät. Ja vielä kun olisi lunta... Yhdellä arvalla mukana ollaan ihanassa arvonnassa :)

    VastaaPoista
  70. Ihania joulunpunaisia tähtiä!
    Piparien tuoksu, glögi, joulumusa, jouluvalot ovat tuoneet jo joulufiiliksen. Pikku hiljaa lisäillään koristeita ja joulufiilis vaan lisääntyy ;0)
    t. Johanna

    VastaaPoista
  71. Mukana olen yhdellä arvalla kun tuota linkitystä en edelleenkään osaa..
    Joulufiilis alkaa tulemaan jo lokakuun puolivälin paikkeilla, silloin selaan vanhoja joululehtiä..pikkuhiljaa aletaan laittamaan pihalle jouluvaloja..kynttilät meillä palaa joka ikinen päivä, monessa lyhdyssä sisällä ja sit öljylyhdyt palaa ulkona..joskus kaivan vanhat dvd jouluelokuvat ja haen sieltä tunnelmaa ja odotan et kauppoihin ja kirppikselle tulee joulujuttuja myyntiin..Pikkuhiljaa alan koristella kotia jouluun..omat kranssi askartelut..paperitähdet sekä pikkujutut hiipuvat kotiin..sitten ostelen uusia joululehtiä joista ammennan lisää joulufiilistä mutta minusta se lumen tulo on sitten piste iiiin päälle..eli silloin kun lunta sataa saan parhaimman joulufiilksen päälle..kun luonto on kauneimmillaan..ja yleensä itsenäisyyspäivä on ollut minulle ja miehelleni kuin pieni kenraaliharjoitus jouluun...Mihän kirjoittelen sitä "kotikirppunen" blogia.. ja aivan ihana arvonta palkinto :)

    VastaaPoista
  72. Fiilis tulee kun aloitetaan jouluvalmistelut(hyvissä ajoin jo marraskuussa) ja odotetaan innolla joulua saapuvaksi! eerika.rautiainen@saunalahti.fi

    VastaaPoista
  73. Iik miten ihana jouluinen arvonta! Joulufiilis tulee monien asioiden summana; valmistelut, tuoksut, sipinä ja supina, jännitys, sopiva ripaus punaista, valkoinen maa ja monta monta muuta juttua.

    VastaaPoista
  74. Ihana, ihana palkinto ♥
    Joululahjojen valmistelu tuo pikkuhiljaa joulutunnelmaa ja kun radiosta kajahtaa ensimmäinen joululaulu, silloin se iskee täysillä jouluisen mielen ♥
    Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  75. Kyllä se lumen tulo sai heti kaivamaan joulutekstiilejä esille viime viikolla. Jouluvalojen laittaminen ja joulukorttien askartelu tuo joulufiiliksen, sekä kaikkien joulukoristeiden virittely tytön kanssa, varsinkin nyt kun hän on siinä iässä että haluaa niin innoissaan olla äitin mukana auttamassa ja laittamassa tonttuja esille:) Jouluntuoksuiset kynttilät, glögi ym... -jonna savosta-

    VastaaPoista
  76. Ihana arvonta! Joulutunnelmaan pääsen koska vain joululauluja kuuntelemalla. Toinen fiiliksen tuoja on lumi, jota valitettavasti ei ole vielä täälläpäin näkynyt.
    -Elina

    VastaaPoista
  77. Julstämning blir det av massor med ljus, hyacinter och pepparkakslukt! annemarigabrielsen@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Arvalla mukana. Joulufiilis alkaa jo lokakuussa tunnelmavalojen laittamisella ulos, hakemalla kaikki joulukoristeet varastosta ja ihmettelemällä, että olikos meillä tälläinenkin joulukoriste ja pähkäilemällä, että mihis nuo kaikki koristeet taas laittaisi :) lisäksi lapsille kaivetaan Mailegin nissejoulukalenterit esille ja ruvetaan täyttelemään niiden taskuja. Mukavia joulun valmisteluja sinne!

    VastaaPoista
  79. Joulufiilis alkaa tähti, pallo ym valoista, glögin ja piparien maistelusta. Sitten lisätään ripaus punaista, laitetaan adventtikynttelikkö valmiiksi ja kirjoitetaan joulukortit. Näistä se lähtee etenemään. Mukana ihanassa arvonnassa, yhdellä arvalla! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  80. Joulufiiliksen tuo minulle erittäin rakas ja ihana kaveri,nimittäin tyttäreni tekemä joulutonttu ala-asteen ajoilta. Kun kaivelen tuon vanhan herran kaapin kätköistä esiin lipaston päälle, siitä alkaa jouluntouhut. Joulu ei ole joulu ilman kyseistä tonttuherraa ja tietenkin joulua lisätään päivittäin kotiimme jouluaattoon asti.
    Mukana yhdellä arvalla,tosi ihana palkinto. mervi.holappa@luukku.com

    VastaaPoista
  81. ihana palkinto, joulufiilis tulee glögistä, joulukijoista ja -lehdistä

    VastaaPoista
  82. Joulufiilis alkaa heräillä, kun ikkunoita ja pihoja koristavat jouluvalot ilmestyvät niin meille kuin muillekin. Viimeistään itsenäisyyspäivästä alkaa kunnolla joulun miettiminen. Vaikka joulun odotus ja valmistelu on ihanaa, ei mikään tietystikään voita jouluaaton tunnelmaa perheen kesken.

    Mukana kahdella arvalla, Hearticle-blogissani postaus.

    VastaaPoista
  83. Kyllä fiiliksen saa kun alkaa suunnitella joulumyyjäisiä, tekemisiä sinne, kaivelee jouluvalot esiin ja ulos, piparkakkujen teko jne. Aivan ihanaa joulutekemistä.
    Mukana yhdellä, vaikka turhaahan sekin on, kun en ikinä mitään voita.

    VastaaPoista
  84. Ihana palkinto!
    Joulumieleen vaikuttaa lumi! Se ja valojen ilmestyminen ikkunoihin, pienet jouluiset askartelut ja puuhat! Pikkujoulut!
    SMEM

    VastaaPoista
  85. Minulle joulu fiiliksen tuo punainen väri, jouluvalot, joulutortut ja tietenkin musiikki! :)
    Linkitin arvonnan blogiini! :)

    VastaaPoista
  86. Joulufiilis on taattua, kun kotiin ripottelee kynttilöitä sinne sun tänne tuomaan lämpöä ja tunnelmaa. Joulua on mukava odotella kuuman höyryävän glögin ja pipareiden kera.

    VastaaPoista
  87. Lumi, mikä tosin vielä puuttuu... ja joulukarkit tietysti :P

    VastaaPoista
  88. Joulufiilis tulee näistä ihanista joulujutuista, joita kauppojen hyllylle ilmaantuu.. Joulufiilis tulee kynttilöistä ja jouluvaloista ja vielä kun saataisiin lunta! :)
    Mukana arvonnassa, ihania! -Ansku-

    VastaaPoista
  89. Joulufiilikseni tulee ehdottomasti pienistä, tuikkivista jouluvaloista!

    -Tanja-

    VastaaPoista
  90. Joulufiilis on jotenkin hukassa tänä vuonna. Ehkä se tulisi, jos saataisiin vähän edes lunta maahan. Yhdellä arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  91. pimeällä liikuskelessa näkyvät ja lisääntyvät valaistukset nostattavat joulun tunnelmaa. myös lumi tekee tehtävänsä, toivottavasti tänäkin vuonne. Kuvaamatta oleva joulukortti ja sen miettiminen ovat marraskuun puolen nostattajia. Kynttilä ja jouluiset ohjelmat, televisiosta tai nauhalta. Toljanteri <3

    VastaaPoista
  92. joulumielelle minut saa moni pieni asia...lumisade,kynttilät,hyasintit..joulukalenterit,joulukortit.niitä on paljon,rakastan joulua <3

    VastaaPoista
  93. Joulufiilikseen pääsen muistelemalla melkein vuoden takaisia tapahtumia. Ihana esikoistyttäremme syntyi joulupäivänä ja viime vuonna jouluaattona oli kyllä erityistä jännitystä ilmassa. <3

    VastaaPoista
  94. Joulufiilis syntyy kauniista koristeista, valoista, leipomuksista ja rakkaista ihmisistä. Mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  95. Joulufiilikseen tarvitaan lunta,perhe,kynttilöitä PALIJON :) <3 Mää rakastan lahjojen paketointia yön pimeinä tunteina! Joulufiilis syntyy mun syrämmessä jo viikkoja ennen aattoa :D

    VastaaPoista
  96. Joulufiilis on tänä vuonna vähän vaikea saavuttaa joten siihen tarvitaan vähintään joululeivonnaisia, kynttilöitä, luntakin pitäisi vähän olla, ja hyvää jouluista musiikkia.

    t. Kati

    VastaaPoista
  97. Hei,

    kiva jouluinen arvonta! Oma joulufiilikseni syntyy takkatulesta ja glögimukista kädessä samalla kuunnellen tunnelmallista joulumusiikkia...Mukana yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  98. Joulufiiliksen tekee kauniit jouluvalot, kynttilät, luminen maisema, pienet jouluaskartelut/-näpertelyt, leipomiset ja kodin sisustaminen ihanasti jouluun. Ja tietenkin myös kuppi kuumaa, rauhoittuminen, suklaakonvehdit ja joululaulut! <3 Joulu on niin ihanaa aikaa!
    risamika@hotmail.com

    VastaaPoista
  99. Asun ulkomailla ja taalla ei joulua juurikaan vieteta.Mutta omalla tunnelmoinnilla saan joulufiiliksia:kynttilat,joululaulut,joulupiparit,tortut ja joulukortit.Mutta ei mikaan voita Suomen joulua valkosine hankineen.T:Netaleena

    VastaaPoista
  100. Musiikki, hämyinen valo ja jouluiset tuoksut!

    VastaaPoista
  101. Mukana kahdella.
    minut saa joulufiilikselle värit ja väriyhdistelmät eli fiilis saattaa tulla vaikka keskellä kesääPuna-valkoinen,puna-kulta,vihreä-valkoinen.Myös tuoksut (esim savu) ja äänet (kulkunen) saavat aikaan yllättävän joulutunteen:)

    VastaaPoista
  102. Joulufiilis tulee automaattisesti joulukuun alkaessa, kun täytyy oikeesti alkaa miettimään joululahjoja, -kortteja ym. juttuja. Yhtään en oo jouluihminen, mutta tää arvontapaketti kyllä ois erittäin mieluisa :)
    Jaksamista teille hektiseen arkeen.

    VastaaPoista
  103. Kahdella arvalla mukana :)

    Mun joulufiilis tulee lumesta! Joulu ei ole kunnon joulu jos ei ole lunta, toivottavasti tänä jouluna on kunnon hanget vaikka nyt näyttääkin vielä synkältä.

    VastaaPoista
  104. Kynttilät ja valot joita ripustelen pihalle ja sisälle.

    Sirpa Jokioisilta

    VastaaPoista
  105. Paras joulufiilis tulee siististä kodista, hyasintin tuoksusta ja joululahjojen paketoinnista..-rj.

    VastaaPoista
  106. Joulufiilis alkaa ensimmäisillä glögeillä ja tortuilla. Sekä kun vähitellen alkaa sisustaa kotia jouluun...lokakuussa laitoin jo pallovalot.
    Mukana ihanassa arvonnassa, yksi arpa.
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  107. Ihana arvonta! Joulumielen tuo lumi ja kynttilänvalo :)

    VastaaPoista
  108. Kynttilät, jouluvalot, lumi, jouluiset leivonnaiset ja niiden huumaavat tuoksut, glögi ja joululaulut :)

    VastaaPoista
  109. Upea jouluinen arvonta! Aloitan joulufiilikseni luomisen pikkuhiljaa jouluvaloja laitellen ja punaisen lisäämisellä sisustukseen...Kiitos ihanasta blogista♥
    Milla

    VastaaPoista
  110. Joululehdet, jouluvalot, kynttilät, joululaulut... Kaikki jouluvalmistelut, joulukorttien askartelu, lahjojen paketointi. Lasten joulukalenterin teko, ja Tonttu Toljander :)
    Meeja

    VastaaPoista
  111. Joulufiilis tulee siinä vaiheessa kun vaihtaa ikkunaan jouluverhot, soittaa hieman joululauluja ja leipoo lapsukaisen kanssa piparkakkuja :)
    -Aada-
    aho_immonen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  112. Joulufiilis tulee lumen ja pakkasen myötä. Mukana kivassa arvonnassa! T. Maikki

    VastaaPoista
  113. Joulufiilis tulee kynttilöistä, jouluvaloista ja kupista kuumaa glögiä sekä joulutortuista:)
    Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  114. glögi ja joululaulut

    -maiju

    VastaaPoista
  115. Kyllä se on lumen tulo, joka tuo joulufiiliksen heti, vaikka lokakuun alussa :) Kynttilät ja jouluvalot auttavat nyt lunta odotellessa...
    MaritaK

    VastaaPoista
  116. Kyllähän se taitaa olla joulunpunainen väri ja tuikkuvalot, mitkä saavat joulunodotuksen alkamaan:-)
    -Satu-

    VastaaPoista
  117. Minut saa joulufiilikselle leipominen ja joulukoristeiden laitto! :)
    mevid@outlook.com

    VastaaPoista
  118. Kynttilöistä, takkatulesta, punaisesta ja tonttu Toljanterista. Lasten innostus tarttuu aikuiseenkin ja vie mennessään<3
    -Skeit-

    VastaaPoista
  119. Joulusuklaiden tuleminen kauppoihin ja Anttilan mainoskuvasto. Linkitän :)

    VastaaPoista
  120. Joulufiilis alkaa isänpäivästä, jolloin perinteisesti leivomme ekat joulutortut. Myös Valion vaalea glögi on maistunut jo muutaman kupillisen verran. spiia at hotmail.com
    T: Piia

    VastaaPoista
  121. Kynttilöiden ja jouluvalojen loisteessa höyryävä glögimuki kädessä on mukava jo nyt fiilistellä joulua. :) Se tärkein joulutunnelman tuoja on ehdotomasti joulumusiikki.

    Koo

    VastaaPoista
  122. Joulufiilistä tuovat erilaiset ikkunaan laitettavat valot, paksu lumikerros, kynttilät, pienet punaiset asiat (esim nuo tähti-kuosit on niin iki-ihania).
    o.c_fani1994@hotmail.com

    VastaaPoista
  123. Joulufiilis syntyy viimeistään jouluun valmistautumisesta...piparien leivonta, siivoaminen, kynttilät...Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  124. Ihana palkinto. Mukana arvonnassa. Joulufiilis tulee pikkuhiljaa. Isänpäivän joulutortuista ja jouluvalojen sytyttelystä se alkaa. Tunnelma on huipussaan aattoiltana myöhään, kun lapset ovat menneet nukkumaan, kuusi valaisee kotia ja mutustellaan miehen kanssa joulusuklaata. Hannele

    VastaaPoista
  125. Kynttilät, glögi ja Suvi Teräsniskan joululevy... :o)
    villalaukka@gmail.com

    VastaaPoista
  126. Kynttilät ja jouluherkut herättävät joulufiiliksen. Arvalla mukana arvonnassa.

    Elina
    elina.s.pihlaja@gmail.com

    VastaaPoista
  127. Joulufiilis tulee jouluradiosta, kupposet glögiä ja nisset esiin. Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  128. Kahdella mukana :) Mun joulufiilis käynnistyy joulupuuhailuista, kynttilän valosta, glögihetkestä ystävien kanssa ♥

    VastaaPoista
  129. Glögin tuoksu tuo jouluisen olon, ihan sama vaikka sataisi vettä ja mittari näyttäisi + 10 :)
    -Laiturissajalaineilla.blogspot.fi-

    VastaaPoista
  130. Jouluinen olo tulee glögin tuoksusta!

    -laiturissajalaineilla.blogspot.fi-

    VastaaPoista
  131. Joulufiiliksen saa siitä tuoksusta joka palavasta kynttilästä tulee (: Ja havuntuoksu on toinen, ah! Voisin siis viettää joulua silmät kiinni nuuskutellen vaikka mäntysuopaa ;)

    VastaaPoista
  132. Joulu tulee minulle havujen tuoksusta :) Samalla kun väännän jouluisia kransseja taustalla soi joululaulut ja kynttilä palaa pöydällä. Jouluinen tunnelma valtaa sydämeni :)

    VastaaPoista
  133. Joulujuhlaharjoitusten alkaminen, joululahjojen- ja leipomusten teko :) t. Saya sayav@hotmail.fi

    VastaaPoista
  134. Joulufiilis syntyy hyvästä joulumusiikista ja glögistä :) lettu83@hotmail.com

    VastaaPoista
  135. Kynttilät tottakai. Vaihden joulukuun alussa myös jouluisen mausteisen tuoksuisen käsisaippuan vessaan sekä koko perhe peseytyy samantuoksuisella suihkusaippualla. -eija k.-

    VastaaPoista
  136. Joulun tekee hyasinttien tuoksu ja joululaulut, jotka kuuluvat taustalla radiosta, kun puuhailee jotain, kynttilät palaa ja ai ai, kun on ihanaa!!

    VastaaPoista
  137. Yhdellä arvalla mukana. Joulufiiliksen saa aikaan joululeipomukset, joita jo vähitellen täytyy alkaa paistella ja maistella. :)

    VastaaPoista
  138. Kyllä se tulee joulun tuoksusta. Glögistä ja pipareista niiden hurmaavien makujen ja tuoksujen sekoituksesta. Joulumusiikista....-p-

    VastaaPoista
  139. Jo tieto siitä että joulu koittaa parin kuukauden kuluttua saa joulufiilikselle. Aah. Leivontaa. Piparit, tortut, laatikot. Ehkäpä yksi kinkku ennakkoon. Joulun suunnittelu. Joulukorttien teko. Askartelut, mm. havukranssit. Lahjojen paketointi. Ja joka vuosi ihan huippua avata ne koriste laatikot ja alkaa ripottelemaan koristeita pitkin taloa kilpaa joulu verhojen kanssa. MUKANA :) Kahdella arvalla. Jouluksi voisi tehdä vaikka jouluiset kuppikakut nuihin vuokiin :)

    VastaaPoista
  140. Vautsi, mikä palkinto! :) Joulufiiliksiin pääsen mm. ihastelemalla eri blogien jouluvalmisteluja, lumen tulo sekä ensimmäisten joululeivonnaisten teko.
    Marleena

    VastaaPoista
  141. Mukana arvonnssa..:)
    Minun joulufiilkseni alkaa virittäytymään kirkossa, jossa äitini kanssa käydään joka vuosi laulamassa Kauneimmat Joululaulut.. oi sitä perinteistä Jouluista tunnelmaa.. <3

    -katja.u-

    VastaaPoista
  142. Aivan ihanat palkinnot :) Joulufiilis tulee pikkuhiljaa marraskuusta alkaen, kun laitellaan jouluvaloja kotiin, maistellaan glögiä ja tehdään piparitaikinaa ja leivotaan joululeivonnaisia. Vähitellen joulukoristeet ja joulukuusi ja kynttilät viimeistelevät tunnelman. Myös lasten innokkuus jouluvalmisteluista on ihanaa! Osallistun kahdella arvalla, linkitin blogiini Pellavaajapuuvillaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  143. Joulutunnelman tai fiiliksen voi laukaista ihan odottamatta vaikka mandariinín tuoksu tai kuten tänään piparin tuoksu paikassa josta sitä ei uskonut nuuskivansa. Jouluntunnelma tulee lumesta, kuusesta ja ruuantuoksuista.
    Charlotte

    VastaaPoista
  144. Taitaa tulla joulufiilis ihan aluksi kuuntelemalla joululauluja ja laittamalla tunnelmallisia valoja pimeään! :)

    amnevala@hotmail.com

    VastaaPoista
  145. Yhdellä mukana tavoittelemassa ihanaa palkintoa! <3 jouluinen fiilis tulee, lumesta, kynttilöistä, pimeistä illoista ja jouluvaloista :)

    VastaaPoista
  146. voi miten hieno palkinto. Joulufiilis tulee kynttilöistä, joululehtien lukemisesta ja jouluisten herkkujen maistelusta.

    VastaaPoista
  147. Ihana palkinto! joulumieli tulee kynttilöistä, lumesta, valoista, joululauluista ja siitä salaperäisestä kutkuttavasta tunteesta, jonka joulun odotus ja laittaminen tuo...vuosi vuodelta vanha ja kuitenkin niin uusi ja ihana :)

    VastaaPoista
  148. Ihan mahtis palkinto, voi kumpa kerrankin arpaonni osuisi tänne :) Mukana kahdella arvalla.
    Joulufiilis tulee mauista, tuoksuista, joululauluista ja lasten innosta :)

    VastaaPoista
  149. Ihana!

    Joulumielen tekee pipareiden tuoksu,kynttilät,pehmoiset villasukat.. <3

    Kahdella arvalla mukana ^_^

    VastaaPoista
  150. Joulufiilis syntyy vintiltä kaivetuista joulukoristeista ja valoista,konvehtirasioista,kynttilöistä, lasten lahjojen piilottelusta,joulutarinoiden lukemisesta,korttien askartelusta,tontuista muistutteluista:) Meillä myös lapset syntyneet joulunaikaan joten joulukuussa on tohina ja ILO huipussaan! johanna.karlsson@rokki.net

    VastaaPoista
  151. joulufiilis syntyy pikkuhiljaa ja eri fiilis on ennen joulua kuin sitten itse juhlan aika.
    joulua tuo punainen väri, kynttilät, lumi, lasten aito ilo, leipomiset ja joulukoristeet, laulut, joulujuhlat jne. yksi arpa.

    paivi.pelk@gmail.com

    VastaaPoista
  152. Joulufiiliksen aikaan saa kynttilät, joulutortun tuokus ja lumi. Kolmas puuttuu vielä, mutta ehkä se tästä vielä selkiytyy. ;)

    hakusanarakkaus(at)gmail.com

    VastaaPoista
  153. joulutunnelma syntyy lasten kautta! siitä kun näkee lasten nauttivan jouluvaloista, tontuista… tanssitaan joulumusiikin tahdissa tonttulakit päässä jo marraskuun alussa ja kurkitaan ikkunoista näkyykö tonttuja :) siitä alkaa joulun odotus!

    mariw@suomi24.fi

    VastaaPoista
  154. Joulufiilis syntyy kynttilän valossa vietetyistä illoista, ensi lumesta ja ihanasta ensimmäisestä glögimukillisesta:) ja tietenkin joulukoristeiden haku varastosta. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  155. Joulufiilis syntyy piparin tuoksusta, kuumasta glögistä, ihanista tunnelmavaloista :) -marika-

    VastaaPoista
  156. Ihana arvonta mukana yhdellä arvalla,joulun tunnelmaan pääsee selailemalla jouluisia sisustuslehtiä glögi kupponen kädessä ja joulumusiikkia kuunnellen!! ~Sonja

    VastaaPoista
  157. Joultunnelmaan minut saa kyllä se kodin pukeminen jouluisiin juttuihin ja tietysti jouluiset herkut, glögit ja piparit. Piparin tuoksu on pakko saada kotiin, vaikka ihan vaan valmistaikinasta tehdyillä pipareilla :)

    VastaaPoista
  158. Mulle riittää joulufiiliksen tuomiseen jo nuo jouluvalot, joita nyt ovat naapurit onneksi viritelleet pihoilleen. Ne piristävät niin kivasti, kun muuten on niin synkkää ja märkää.

    VastaaPoista
  159. Minut saa joulufiilikselle lasten into ja odotus! Kyselyt siitä, joko tontut kurkkii ikkunoissa ja joka puolelle ilmestyvät toivelistahahmotelmat. Myös kauniit jouluvalot talojen pihoissa ja ikkunoilla synnyttävät joulumieltä!

    VastaaPoista
  160. Joulufiilis syntyy lasten innosta ja odotuksesta!

    VastaaPoista
  161. Eka joulufiilis syntyy kun pikkujouluksi laitan valkoiset paperitähdet ikkunaan ja painan valokatkaisijaa......./ Anki

    VastaaPoista
  162. joulufiilis syntyy joululauluista ,jouluvaloista ja kun lahjat on ostettu!
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  163. Lumi & kynttilät, rauhallinen aika kotona perheen kesken. <3

    sanna.maatta@telemail.fi

    VastaaPoista
  164. Ehdottomasti lukuisat kynttilät ja pienen pieni ripaus punaista sisustuksessa saa mielen virittymään jouluun <3

    VastaaPoista
  165. Joulufiilis syntyy joulusiivouksesta, piparkakuista, joulumusiikista ja siitä, että oppinut olemaan stressaamatta koko joulusta. Joulu tulee vähemmälläkin!
    Yhdellä arvalla mukana
    S-Ö

    VastaaPoista
  166. Valot,joulumusiikki,lahjojen ostaminen,pakettien piilottaminen,lasten joulujuhlat,herkkuja unohtamatta... annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  167. Kahdella arvalla mukana. :)
    Joulu tulee minulle lasten ilosta ja heidä odotuksesta. Unohtamatta värit, tuoksut ja ruuat.

    VastaaPoista
  168. Joululahjojen paketointi jouluvalojen ja kynttilöiden loisteessa ja kuunnellessa musiikkia! HUOM! joulumusiikkia :) sari.k-@luukku.com

    VastaaPoista
  169. piparien ja joululaatikoiden teko :) tmkuitunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  170. Joulufiilis tulee vapaasta joulun ajasta (vuorotyöläisellä ei ole itsestäänselvyys...), läheisistä, lumesta ja kynttilöistä. sanna.savilampi@mawellcare.com

    VastaaPoista
  171. Jouluun valmistautuinen on aivan ihanaa, mutta ehkä eniten joulun tunnelma tulee aattoiltana, kun kaikki kiire ja lasten jännitys on ohi. Silloin saa nautiskellen istua sohvalle nauttimaan hyvästä syötävästä seurasta ja hiljaisuudesta :)

    VastaaPoista
  172. Hei,

    Joulukoristeet, kynttilät sisällä ja ulkona, lukuisat jouluvalot, joululaulut, glögi, piparit ja joulutortut. Joulun sanomaan keskittyminen. Mieleen tulee vaikka mitä. Tästä se taas alkaa, kunnon jouluhössötys ja -odotus.
    -Murupelle-

    VastaaPoista
  173. Mukana arvonnassa! Joulufiilis tulee kynttilöistä, joulukoristeista, LUMESTA ja pipareista ja glögistä :)

    elinan09(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  174. Joululaulut, lumisade, jouluvalot ja jouluiset suklaat!

    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  175. Ensimmäisen piparitaikinan keittäminen pimeässä illassa! Sekä lumi tottakai!
    -Reeta
    reeta_95@luukku.com

    VastaaPoista
  176. Joulufiilikselle saa lumi ja kaamos, mutta kun lumi ei ole itsestään selvyys niin laitetaanpa keinotekoiset tuojat: musiikki, tunnelmavalot ja tuoksut...

    VastaaPoista
  177. Ykkösenä on ehdottomasti lumi, ilman sitä ei ole joulun tuntua.
    Sitten tulee joululaulut, tekstiilit, joulukoristeet, glögistä, pipareista... Se ei ole yksittäinen asia, vaan monta yhdessä :)

    VastaaPoista
  178. Kiva kun palasit blogitauolta:)
    Perinteet, kynttilät, piparit ja glögi tuovat minulle joulufiiliksen.
    -Tiina-

    VastaaPoista
  179. Minut saa joulutunnelmaan jokavuotinen White Christmas levy jonka ostin markan aikaan. Se on kuulunut lapsuudenkotini jouluun ja nyt aikuisena oman perheeeni jouluun. Kaikki onnelliset joulumuistot tulvivat mieleeni kun kuuntelemme levyä!
    -Teresia Ingrid

    katjacalonius@hotmail.com

    VastaaPoista
  180. kauniit joulukukat, aseteltuna pöydille ja jouluisten astioiden esille ottaminen ja miettiminen mitähän uutta tänä jouluna juhlapöydässä tarjoaisi.

    VastaaPoista
  181. Yhdellä mukana! Ihan vaan lyhenevät päivät, hämärtyvät illat ja kynttilöiden tuike. Paperitähdetilmestyvät ensin ikkunoihin,pienet kuusentaimet etsiytyvät sisätiloihin.. Punainen väri hiipii mattoihin ja tyynyihin,koristeisiin.. Terveisin Jossu jos.su81@hotmail.com

    VastaaPoista
  182. Kahdella arvalla mukana! Joulufiilis tulee joulumusiikista, jouluisista askarteluista, lasten odotuksesta ja tietenkin niistä herkuista :)

    VastaaPoista
  183. Joulufiilis syntyy minulle vanilja- suklaa- ja kastanjatuoksuista. Pimeistä illoista jouluvalojen ja aitojen kynttilöiden tuikkeesta. Yhdellä arvalla mukana. Soili

    VastaaPoista
  184. Kynttilät, joululaulut ja kyllä se se lumi vaan on. -SatuK

    VastaaPoista
  185. Tähän aikaan vuodesta joulufiilis tulee ihan jo ensimmäisistä joulutortuista ja glögistä. <3 Ensilumi toisi varmasti lisää sitä fiilistä! :)

    VastaaPoista
  186. Valkoisia lumihiutaleita tipuu hiljalleen, maa saa valkoisen peitteen. Aistit herkistyvät jouluisille asioille, tuoksuille. Kynttilöiden liekit lepattavat. Lasten ilo, aistittavissa oleva jännitys, joululaulujen tapailu. Yhdessä olo rakkaitten kanssa. Joulufiilis hiipii hiljalleen ajatuksiin, tekoihin, kotiin... saga489(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  187. Kynttilät, joululaulut, glögi ja pilarit tuo joulutunnelman.

    VastaaPoista
  188. Joulumieli tulee kynttilöistä, joulumusiikista, koristeluista ja perheen kanssa yhdessä touhuamisesta esim. joulusiivous ja piparien paisto.
    SiniKoo

    Siniih90@hotmail.com

    VastaaPoista
  189. Joulutunnelmaan vie Samuli Edelmanin joululevy, glögi ja yhdessäolo.
    Anniina J.

    VastaaPoista
  190. Hehkuviini tuo joulun tunnelman. mmm, aikuiseen makuun, vahhhvvaaa!
    Hyasintin tuoksu on myös minulle se joulun tuoksu mutta se kuuluun vasta ihan siihen joulun alle.
    Heidi

    VastaaPoista
  191. Yhdellä mukaan! Glögi ja jouluruokien (kinkku, riisipuuro jne) tuoksu saa joulutuulelle! Usein kyllä pelkkä blogien selailu riittää ;)

    VastaaPoista
  192. Joulutunnelmaan täällä siirrytään pikkuhiljaa. Vaihdetaan verhot ja muuta sisustusta ja tietysti poltellaan kynttilöitä. Leivotaan tietysti pipareita lasten kanssa :) rakastan tätä matkaa kohti joulua.

    VastaaPoista
  193. Joulufiilistä tulee ensilumesta, jouluvaloista ja ihanista joululeipomuksista :)

    VastaaPoista
  194. Yhdellä mukana jouluisessa arvonnassa:)
    Joulutunnelman tuo tullessaan kynttilät, joulumusiikki ja piparien tuoksu<3

    VastaaPoista
  195. Joulumieli tulee rakkaudesta, kiireettömyydestä, kynttilöistä, unelmista, haaveista ja odotuksesta. Lumi ja pakkanen auttaisivat kovasti tunnelman luomista :)

    Hanna

    VastaaPoista
  196. Joulufiilikseni syntyy yleensä vasta jouluviikolla, kun valmistelen ruokia ja kuuntelen radiosta jouluvalmisteluja. Kynttilät palavat ja glögilasi edessä.

    VastaaPoista
  197. Joulutunnelma löytyy monista ihanista blogeista ja niistä löytyvistä ideoista/ohjeista.
    Satu

    VastaaPoista
  198. Yhdellä arvalla mukana. Minulle joulufiilis tulee puhtaasta kodista ja jouluisista tuoksuista: piparin ja kuusen tuoksu.
    s.kansakoski@luukku.com

    VastaaPoista
  199. Joulutunnelma alkaa jouluvalmisteluilla kodin siivous, jouluherkkujen teko, lahjojen osto jne. Lasten riemunkiljahdukset lahjalehtiä selatessa hmm.
    Rauhallista joulun odotusta sinulle ja perheellesi!
    t. Maikki

    VastaaPoista