maanantai 11. elokuuta 2014

Se päivän tärkein ateria...

 Nuorempana ei aamupalat hirveesti napannu. Ei vaan ollu nälkä tai saattanu aamuisin syödä mitään. Painoindeksi oli siellä alipainon puolella ja kaikkea touhottamista niin paljon, ettei se ruoka ollu edes päällimmäisenä mielessä...

Sitten tuli niitä lapsukaisia ja tuntui, että se elämä pyöriikin pitkälti sen soppakauhan ympärillä...;) Ja ruoka olikin mielessä kaiken aikaa. Mitä ruokaa lapsille seuraavaksi,  entäs mitä huomenna laitetaan ruuaksi jne? Tiedätte varmasti tämän kyllä. Ja se ruoka maistui siinä sivussa mammallekkin varsin kiitettävästi.




Nykyään en voisi kuvitellakkaan, että jättäisin aamupalan väliin. Siinähän nyt tuntuisi, että vallan henki lähtee, kun energiatasot romahtaa jo päivän alkumetreillä!;D
Jokatapauksessa siihen on tultu, että soppakauhoja ja leivontakulhoja on niin kiitettävästi tässä vuosien varrella pyöritelty, että tuohon vyötärölle on jämähtänyt uimarengas. Muutamista yrityksistä huolimatta se ei ole siitä kaikonnut ja retkahdus herkutteluun on seurannut ennenpitkää mutta nyt...nyt on ihan pakko alkaa ryhdistäytyä tuon syöpöttelyn suhteen ja jostain sieltä vatsamakkaroiden seasta kaivaa se pieni itsekurin murunen! Vinkkejä!?!




Jokatapauksessa aamupalasta en ole luopumassa, eikö se ole se päivän tärkein ateriakin!  
Aamupala on meillä melkein joka aamu sama. Turkkilaista/kreikkalaista maustamatonta jogurttia, marjoja/hedelmiä, auringonkukan siemeniä ja pellavan siemeniä + joskus muutama gojimarja...
Nykyään, kun munat tulee omasta pikku kanalasta, tulee joskus aamuisin paistettua kananmunia aamupalaksi. Ihan hyvä vaihtoehto sekin.

Ongelma tuon vatsamakkaran suhteen ei kyllä taida olla tuo aamupala vaan se kaikki ylimääräinen herkuttelu. Olenkin vakaasti päättänyt, että kaikki ylimääräinen saa nyt jäädä koko syksyksi. Nyt on ryhdistäytymisen paikka! Ainut poikkeus saa luvan olla ensi sunnuntain Pop Up ravintolapäivä, kun ollaan kauan sitten tehty varaus kreikkalaisen ruuan päivään... ;)




Joten NYT naiset, vinkkejä kehiin! Kaikki vinkit painonpudotukseen, itsekuriin tai vaikka ruuanlaittoon on tervetullutta! Myös onnistumistarinat kiinnostaa!

Salaatin kevyttä maanantaita!

Johanna

16 kommenttia:

  1. Täälläkin juuri eilen alotettiin liikkumiset pitkän kesä tauon jälkeen ja kevyet ja terveelliset ruuat kehiin, viikonloput on hankalia, mutta täytyy koittaa selvitä ne ilman sen kovempaa mässäilyä!! Helppoa se ei tule olemaan, mutta pakko on sinnitellä vain nyt!
    Tsemppiä sinulle<3

    VastaaPoista
  2. Dear Johanna,
    your pictures are fantastic! And your healthy ideas great!
    All my best and a happy happy time
    Elisabeth

    VastaaPoista
  3. Mä vaihtaisin heti tuon jogurtin rasvattomaan pehmeään maitorahkaan. Paitsi tietty jos jogurtti on rasvatonta. Ja sokerittomat mehukeitot sopii rahkan kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahka on vuoroin käytössä kanssa. Sokerittomat mehukeitot ym. light-tuotteet ei ole meillä ostoslistalla niiden sisältämien aspartaamien ja asesulfaami K:n ym. takia vaan käytetään ennemmin jotain muuta. esim. marjoja. Luomutuotteita suositaan myös mahdollisuuksien mukaan...:)

      Poista
    2. Marjakeittoja löytyy myöskin stevialla makeutettuna. steviahan on ihan luonnon omaa tuotantoa :)
      Minä viiden lapsosen äitinä vannon kyllä liikkumisen nimeen. Se puolenkin tunnin reipas lenkki ja varsinkin sokerin pois jättäminen auttaa jo yleensä muutamaan kiloon :)

      Poista
    3. ..niin ja peruna ja vaalea vehnä pois

      Poista
  4. Hienot kuvat!Mistä saa osta noi kivat kulhojen ja lautasten alustaa.T;Bamse

    VastaaPoista
  5. Meillä isäntä pudotti reilussa puolessa vuodessa 20kg, ja iteltänikin lähti useita kiloja. Meillä laitettiin vain talonrakennusprojektin valmistuttua ruokakulttuuri uusiks. :D Herkut pois ja iltaruoka kevyemmäks. Rahkaa meni purkki tolkulla välipaloiks, iltasin syötiin perunan sijaan usein lautasellinen salaattia ja vähän jotain lihaa sen kanssa... Kun yrittää tehdä siitä salaatista herkullisen, eikä aina perus kurkku-tomaatti-ananas-jääsalaattia, ni siihen tulee melkeinpä himo. ;) Melonit, avocado, hedelmät, siemenet, rapeat salaatinlehdet, punasipulia maustettuna, ite tehtyjä krutonkeja vähän päälle... Meillä on siis tuo salaattimäärien lisääminen ollu yks hyvin merkittävä apu. :) Tsemppiä projektiin!

    VastaaPoista
  6. Suosittelen lämmöllä Cambridge ohjelmaa. Itse tiputin -25kg Tammi-kesäkuu ja oli on hyvä. E

    VastaaPoista
  7. Täällä yksi tarina: diagnoosiylipaino.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Jillian Michaels 30 päivän kuntokuuri. Vaatii aikaa päivässä vain 30 min. ja terveellisen ruokavalion rinnalleen.

    VastaaPoista
  9. Youtubesta löytyy siis videot. Level 1, 10 päivää, level 2, 10 päivää ja level 3, 10 päivää. Olen vasta eksynyt blogiisi lehtijutun kautta, varsin ihastuttava ja niin kaunis koti teillä!

    VastaaPoista
  10. Paino-ongelmiin on parasta terveellinen, vähärasvainen ruoka. Syödä pitää usein noin 3h välein, mutta annoskoot pieniä. Herkuttelu vain viikonloppuna, eikä valtavia määriä. Lenkillä päivittäin, itse kävelen sauvojen kanssa n 35 -60 min/päivä. Lisäksi vettä n 2 litraa/ päivä.Vihannes ja marjapainotteinen, mutta mikään ei ole kiellettyä. Annoskoot ja lyhyet ruokailuvälit pitää sokeritasapainon kunnossa,eikä tule sitä makean - herkuttelun himoakaan. Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  11. Jätin nopeat hiilihydraatit ja sokerin pois. Vähensin kahvia. Summittaisesti katsoin myös kalorit. Säännölliset syömiset ja juuri tuollainen kuitulisäinen aamupala kuin sinulla. Liikuntaa lisäsin vasta kun syömiseen tuli rutiini. Enkä pitänyt kiirettä, näin voi elää loppuelämän.

    VastaaPoista