tiistai 26. toukokuuta 2009

Tulppaanit kukassa

Hei vaan pitkästä aikaa! Niin kiirusta tuntuu pitävän, ettei koneelle ole viikkoon kunnolla ehtinyt kuin nopeasti vain piipahtelemaan. Pidennetty viikonloppukin vierähti nopeasti vieraiden kera. Kaikenlaista oli tarkoitus tehdä mutta mitään niistä emme ehtineet, kaikkea muuta kylläkin... Oli kaikenlaista kipeästä koirasta trampoliinissä jalkansa loukanneeseen esikoiseen....
Mutta...nyt sitten muutama kuva näistä meidän kukkivista tulppaaneista. Osa kukkii ja paljon on vielä nuppujakin tuloilla.



Angelique-tulppaanit ovat vasta aloittamassa kukintaansa. Ne ovat mun lemppareitani!



Viikonloppuna meidän hepoista kovasti tykkäävä neiti pääsi ensimmäisen kerran ratsastamaan sukulaisen ponilla. Ensiksi vähän pelotti mutta kun selkään pääsi, niin olisi ratsastanut varmasti pidempäänkin. Ihana pieni poni, jonka ostosta varmasti muutaman vuoden päästä kovasti neuvotellaan...;)





Susanna-tädille lähtee vielä prinsessalta kiitoshalit ihanasta uudesta takista! ♥



Meinasi taasen unohtua... Jo jonkin aikaa sitten olen saanut tunnustuksen, kaksin kappalein. Toinen tuli Touhua ja töminää-blogin Maakalta ja toinen Kantrityyliin-blogin Riitta-Marialta. Kiitoksia tuhannesti naiset teille!
Jaan tämän eteenpäin nyt vain yhteen blogiin. Ja tämä tunnustus lähtee täältä liihottelemaan Sinisen oven taakse Sirkalle! Sirkan blogista saan ihania ideoita ja valtavasti inspiraatiota puutarhailuun! Tämän blogin ihania kuvia voisi tuijotella tovin jos toisenkin!
Nyt puutarhahommat kuitenkin jälleen kutsuvat! Eikös meillä vaan olekkin ihana vuodenaika meneillään!
Lämpimiä päiviä kaikille toivottelen!


Johanna




12 kommenttia:

  1. Kiitos Johanna & family viimeisestä. Oli tosi kiva taas käydä teidän ihanassa kodissa. Harmi ettei ehditty puutarhassa kierrellä, mutta onneksi tunnelmia löytyy täältäkin. Ens kerralla kuitenkin tahtoo kierrokselle:-)

    Elli oli taas niiiiin söpöinen. Ihana taapertaja ja vähän suopui sylissäkin olemaan:-) Kun kotiin päästiin niin tilasin jotain Kangasalan puodista pikku-neidille. Että seuraavaa kertaa odotellessa:-)

    Aurinkoa ja iloista mieltä sinne!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Johanna miljöösti!:)
    kiitos kauniista sanoistasi, otin ne iloiten vastaan, ilon päivä!

    Anqeligue-tulppaanit ovat aina kuuluneet myös minun suosikkeihini, samoin täällä osa kukkii ja vielä osa on nupulla.

    Teillä on sitä tilaa vaikka kuinka ja paljon ...saat oikein unelma paratiisin siitä, vaikkakin kun on pieniä lapsia, sekä eläimiä niin on hyvä olla sitä leikki tilaakin,,nurmikkoa ym. ja kenties se ihana ponikin siellä jonain päivänä kirmailee:)
    Hauska kuva ponin selässä, siitä se alkaa...eikös pojatkin innostuneet... ja takki on oikein kaunis sopien pikkuprinsessalle kauniisti.
    Kauniiti ovat myöskin tulppaanisi ja vielä kauniimmat ovat siellä luonnossa, tiedän!

    Oikein iloisia puutarhapuuhasteluja kauniiden kukkien lomassa ja alati uusia ihastellen, sekä lintujen laulua kuunnellen!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kati ja Sirkka!

    Kati: Juodaan ensi kerralla kaffeet puutarhassa, niin voidaan samalla tutkailla kasvun ihmeitä ja rikkaruohojen valtavaa määrää. :) Äläkä nyt mitään tilaile, oppii prinsessa vielä liian hyvälle. Lääkäri olisi muuten laittanut tämän kyseisen "pikku pomon" sairaalaan unikouluun ensi viikonlopuksi mutta mamma ei raaskinut...:)

    Sirkka: Juu tilaa on meillä pihalla puuhastella kyllin jokaiselle mielensä mukaan. Juuri tuolla isännän kanssa suunniteltiin puumajaa pojille...:) Pojat ei meillä oikein hevosista piittaa ja vanhin on lisäksi pahasti allerginen. Eli meidän tyttöjen vaatteet päätyivätkin suoraan pesukoneeseen etteivät vain allergista reaktiota aiheuta. Ihania hetkiä omassa puutarhassasi! Se on teillä niiin ihana! Olisi kyllä ihanaa kokea sen tunnelma ihan luonnossa!

    VastaaPoista
  4. ihanalta johanna näyttyy tulppaanit!!!wautsi!!ehkä mäki inspiroidun ensi syksynä laittamaan,sun pitää kyllä varmaan mua muistuttaa,että koska on hyvä aika niitä istutella:)
    kohta juuaan terassikahavit...pari päivää ja sitte on valamis!!

    VastaaPoista
  5. Ihana tulppaanisato!! Kauniita kuvia taas kerran!

    VastaaPoista
  6. Hei, voi jestas sentään että pikkuneiti näyttää söpöiseltä sadetakissaan! Juu on niin ihanaaa kun joka puolilla kukkii ja vihertää! -Tiina

    VastaaPoista
  7. Upeita tulppaaneja! Aurinkoisin terveisin Sanna

    VastaaPoista
  8. tulppaanit ovat lempikukkiani olleet aina ja tulevat varmaan olemaankin. tosin kausittain kielo, sireeni ja hortensia nostavat päätään. valkoisia tietenkin!

    VastaaPoista
  9. Olen vieraillut monissa ihanissa blogeissa, mutta noin upeaa tulppaaniloistoa en ole viela nahnyt. Tahtoo myos...ensi syssyna siis ostoksille... nykyiset tulppaanini ovat olleet hieman huonommalla hoidolla (lue: eivat ole saaneet hoitoa ollenkaan) ja ovat pikkuhiljaa kadonneet. Narsissini sen sijaan ovat tallella, ne kun eivat niin kamalasti vaadi tuota lannoitusta...

    VastaaPoista
  10. Kylläpä kukkii kauniisti teidän pihalla! Ja kuistinne on niin kaunis, jäin vain katselemaan kuvia lumoutuneena:D

    VastaaPoista
  11. Eipä kestä, toivottavasti takkia tulee pidettyä. Varsinkin sitten kun Elli kasvaa oikeisiin mittoihin.
    Mihin te sen ponin laittaisitte? :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos teille kommentoijille!
    Susku: Naapurin talliin tietysti! ;) Vuokraa tietenkin siitä pitäisi maksaa, mutta ei nyt onneksi ole ajankohtaista muutamaan vuoteen. Nyt tyydytään ihailemaan heppoja aitauksissaan...:)

    VastaaPoista