tiistai 15. kesäkuuta 2010

Listoja ja "suoraa puhetta"...

Viime viikon loppu puoliskolla saatiin kauan kesken ollut homma päätökseen....meinaan eteisaulan listat. Reilu vuosi sitten paneloitiin eteinen ja listatkin on ollut hommattuna siitä asti mutta ei vaan saatu aikaiseksi...;)




Viime viikolla sitten isäntä alkoi pätkimään niitä ja minä sudin maalia sitä mukaa...perjantai-illan ratoksi sitten paukuteltiin niitä seinään...ja kyllähän ne viimeistelee tilan eikä niis mikään kova hommakaan ollu...:) (Kuvat väärentää meidän lattian värin oudon punaiseksi vaikkei se sitä oikeasti ole...)




Sitten...

Mua on jo hetken aikaa mietityttänyt blogin kasvava kävijämäärä. Siinä ei ole tietenkään mitään pahaa mutta "huhupuheiden" mukaan niitä lukijoita on runsaasti myös tältä samalta pieneltä paikkakunnalta, missä asumme...tuttuja, puolituttuja, sukulaisia, sukulaisten työtovereita jne.  Toivoisinkin kovasti, että edes joskus jättäisitte heipat tuonne kommenttilootaan tai ilmoittautuisitte lukijaksi. Olisi niin kiva tietää keitä teitä samankylääsiäkin on siellä ruudun toisella puolella, te kun tiedätte kuitenkin tästä meidän pienestä elämästä tämän blogin kautta...

Ja tiedän...tämä on julkinen blogi ja kaikille siten avoin. Tässä viime aikoina olenkin miettinyt, että olisiko se salasanallinen blogi parempi vaihtoehto...tiedä sitten tuota...:)

Isännän kanssa teimme jo jokin aika sitten päätöksen, että ainakaan vanhimman pojan selvästi tunnistettavia kuvia ei enää julkaista tässä blogissa.  Jos sattuu esim. lukijoissa olemaan samaan koulupiiriin kuuluvia vanhempia, niin ei ole sitten kiva jos sattuu kaverit näkemään kuvia...

Kommentointi onnistuu näppärästi teiltäkin, jotka ette ole bloggeriin kirjautuneina.  Kun painatte tuosta viesti kohdasta niin laittakaa sinne ruksi kohtaan anonyymi, niin saatte jätettyä kommentin

En tosiaankaan odota, että aina tarvitsisi olla kommenttia jättämässä...enhän itsekään niitä aina jätä... Mutta tosiaankin toivoisin teiltä "hiljaisilta lukijoilta elon merkkejä", niin saadaan mieli hyväksi puolin ja toisin, niin voidaan jatkossakin jatkaa samaan malliin...:)


Aurinkoisia päiviä kaikille!

Johanna

71 kommenttia:

  1. Minä en taida olla samalta kylältä, mutta jätetään nyt kommentti. Ihan liian harvoin se tuleekin laitettua.
    Nätti eteinen. Oliko nuo listat siis puuvalmiit? Saako udella hankintapaikkaa?

    VastaaPoista
  2. Mielelläni jatkan toki lukemista... Salasanasuojatut blogit "unohtuu" ja salasanat vanhenee, joten ne jäävät sitä kautta. Kaunis on blogisi.

    VastaaPoista
  3. Juu, mulla kans tutut ja sukulaiset käy lukemassa - tiedän, ihmettelen kuitenkin minäkin kun eivät kommentoi blogiin mitenkään. Veli ja sisko kyllä aina sitten viestittelee tai antaa palautetta ku nähdään..mutta kuitenki, olisi kiva niitä viestejä saada blogiinkin. :) Ite en pistä kasvokuvia blogiin ollenkaan..vaikka monet tunnistaakin, mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
  4. Upea eteinen. Kotisi on kyllä kaunis, olethan siitä ylpeä:)

    ja samalta paikkakunnalta ei taideta olla, ainakaan en tunne:D

    VastaaPoista
  5. hm...näytät kyllä jotenkin tutulle??!!;))niin...unohin vallan sanoa,että tämä uudistus näyttää ihanalle<3

    VastaaPoista
  6. Terveisiä täältäkin! Käyn aina katsomassa kauniita ja kivoja juttuja blogissasi, kasvoilla tai ilman :)

    VastaaPoista
  7. Johanna tykittää täysillä...mee laikee lot...harmi, että ei olla samalta paikkakunnalta, voisin jopa väitää näin pienen blogituntemisen jälkeen, että oltaisiin kamuja - ainakin sisustuskamuja:):):) Eteinen on ihan huippis upee ja toi näkymä tuonne teidän olkkariin on super hieno...

    VastaaPoista
  8. Lattia- ja kattolistat taitaa aina olla se, mikä jää laittamatta, kun remppaa tekee...=)

    Kattelin tota eteisestä olkkariin kuvaa ja rupesin miettimään, että millanen teidän talo olikaan sillon 2002 ja millanen on nyt...ihan hirveesti on muuttunut siitä, mitä oli sisustus alunperin! =)

    Ja mä ainakin pysyn lukijana, tarvittee tänne sitten salasanat tai ei!!! =)

    VastaaPoista
  9. Aivan unohdin mainita uudistuksesta, puhelimessa sen tosin taisin sanoa, mutta HYVÄLTÄ NÄYTTÄÄ! =)

    VastaaPoista
  10. Heippa!! Olen 25.v nainen etelä-suomesta ja käyn melkein päivittäin kurkkimassa sinun aivan todella ihanaista blogiasia.. Kuvasi on perheestäsi niin ihanan romanttisesti otettuja ja muutenkin teillä on koti niin "minun maun mukaisesti sisustettu... että ei voi muuta kun ihailla.. hauskaa kesän jatkoa teille!!!!

    VastaaPoista
  11. Tosi kiva uusi ilme blogissasi ja kaunis eteinen! En ole minäkään samalta kylältä vaan Vantaalta =D Taitaa olla kilometri poikineen välissä. Olen itsekin miettinyt, että ketkä mahtavat omaa blogiani lukea, kun kävijöitä on kuitenkin huimasti enemmän kuin kommentoijia. Olen myöskin miettinyt lapsikuvien poistamista, mutta toisaalta kirjoitan blogia muistoksi tyttärelleni. Toistaiseksi olen välttynyt negatiivisilta asioilta, joihin täällä blogimaailmassa turhan moni on törmännyt. Toivottavasti jatkat samaan malliin =D

    VastaaPoista
  12. Kiva uudistus blogissa :)
    Miten ne listat jäävätkin niin helposti odottamaan sitä laittamista, meilläkin taisivat seinät pari kuukautta odotella ennen kun saimme listat laitetuksi paikoilleen :D ja hommana kun se ei ole mikään iso!

    VastaaPoista
  13. Käyn kans hyvin usein täällä blogissa tiiraileen, että josko olis tullut uusia kirjoituksia :) Ja niistä aina ilostuneena saan uusia vinkkejä omaan sisustukseeni jne. Ihana nähdä myös kuvia mm. perheestänne, koska en muuten tietäisi lapsistanne juuri mitään. Joten monia hyviä puolia. Joten jatka samaan malliin! Pyysit taannoin ehdotuksia blogiin. Ehdottaisin, että joskus voisi keskustella muista naisten hömpötyksistä, kuten meikeistä, laukuista, vaatteista etc. Se vaan ehdotuksena, kovin olen tykännyt aiheista tähän asti!

    T: Miia-serkku :)

    VastaaPoista
  14. Täällä myös yksi hiljainen lukija jättää itsestään merkin:) En ole tuttuja/kyläläisiä ym. Vierailen blogissasi lähes päivittäin. Olen 33-vuotias rintamamiestalon sisustamiseen ja remppaamiseen hurahtanut nainen:) Tuo hurahtaminen on jo niin pitkällä että, täytyy vaan olla kiitollinen miehestä, jolla on todella pitkä pinna ja joka jaksaa nauraa puuhasteluilleni. Lueskelen paljon näitä sisustusblogeja. Niistä saa ihania vinkkejä. Sinulla on kaunis koti ja blogiasi on mukava lukea. Toivottavasti jaksat ilahduttaa meitä jatkossakin kirjoituksillasi:)Ihanaa juhannuksen odotusta sinulle.

    Minttumaaria

    VastaaPoista
  15. Olisi todella hauskaa tietää, jos blogiani lukee tuttuja ihmisiä. Eräs tuttavani ilmoittikin sähköpostilla heti kun löysi sattumalta blogini. Se oli minusta tosi hieno ele häneltä!

    Toivottavasti saisit samanlaista viestiä!

    VastaaPoista
  16. Harvoinpa jätän minäkään kommenttia, tosin aika hiljasta on viimeaikoina muutenki ollu blogeissa kiertely. Olen silti joskus kommentoinut jotain. Ja taidat ehkä jo tietääkin mistä olen ; )

    VastaaPoista
  17. täälläkin ilmottautuu
    anonyymi lukia.
    Olen neljän lapsen äitee eteläsuomesta ja lukenut blogiasi
    pitkään, se on aivan ihana, kiitos siitä.
    En ole ennen kommentoinut, koska en omista omaa blogia, mutta eihän sillä väliä.
    ihanaa kesää teidän elämään.
    T heidi

    VastaaPoista
  18. Heippa! Olen 30v. perheen äiti Itä-Suomesta, eksyin ihan äskettäin tälle ihanalle blogillesi, ja nyt sitä tulee aina silloin tällöin selailtua! Itselläni melko tuoreena sisustusinspiraationa tanskalaistyylinen, shabby chic ja maalaisromanttisuus =)! Tällä hetkellä onkin paljon ideoita, ja niitä tässä vähän kerrallaan toteutellaan. Itselläni myös käsistään näppärä mies, joka sitten remppaa tarvittaessa. Siinäkin mielessä katselen eri blogeja, olen itsekin hieman ajatellut oman blogin luomista! Sinulla on todella KAUNIS & harmoninen blogi & koti! Tätä on ilo käydä katsomassa!

    VastaaPoista
  19. Moikka Johanna: totta puhut, nimittäin pienikin kommentti olisi kiva saada ja vuorovaikutukseen mielestäni tämä(kin) asia perustuu ! Tästä syystä oman blogin laitoin kutsutuille, mutta harkitse sitä koska aika pieneksi omani kutistui kunnes kuoli kokonaan :( Sielläkin huomasin että kävijöitä oli harvakseltaan terveisiä tai kommentia sain joten hiipui kunnes lopahti :( Jätän aina käydessäni vaikka pienenkin tervehdyksen merkiksi käynnistä, joten kaunista kesää kauniiseen kotiin <3 t. Anne

    VastaaPoista
  20. Minna

    Hei olen Minna 32v,myös 3lapsen äiskä. Olemme varmaan samoilta suunnilta, kun asun myös pohojanmaalla, kun tuttua on vain kirjoittamasi murre. Mutta en usko että samalta paikkakunnalta ;-) Itse löysin blogisi vasta viime viikolla ja aiva ihana blogi, kuvat, kirjoitukset yms..Me rakennamme vasta omaa taloa ja ihana etsiä ideoita ;-) Hyvää kesän jatkoa

    VastaaPoista
  21. Voi eiiii!!!! Ei salaiseksi näin ihanaa Blogia!!! Ei ei ei! :)
    Blogiasi on niiiin ihana seurailla, aina innolla odotan uutta tekstiä! :)
    Minun blogiini varmaan pääsetkin tutkailemaan kuka olen, ehkä olet jo käynytkin..
    Ihanaa kesää teille! ja nythän ne lupaili lämpöäkin ensiviikolle :)

    VastaaPoista
  22. Hei, aika usein täällä blogissa tulee käytyä ihailemassa kotianne. Olen itse jo pidempään suunnitellut aloittavani blogin pitämisen mutta se on nyt jäänyt koska muutaman viikon kuluttua olisi tarkoitus muuttaa omakotitaloon ja sen remontti suunnitteluun menee yllättävän paljon aikaa. Ihana blogi sinulla :)

    VastaaPoista
  23. Minä käyn täällä aina kun päivitys tulee, ihana blogi,mutta asustelen täällä pohjois-karjalassa.

    VastaaPoista
  24. Hei Johanna,tässäpä yksi saman kylän lukija joka ihan liian harvoin jättää käynnistään mitään merkintää. Toisaalta ymmärrän jos haluat laittaa salasanojen taakse blogin mutta silti toivoisin saada käydä jatkossakin vierailulla täällä. Sinulla on niin ihanan positiivinen suhtautuminen elämään, sitä ehdottomasti ihailen. Tämä blogi piristää päivääni kauniilla kuvilla ja hyvällä huumorilla höystetyllä tekstillä!
    Kerran olen yrittänyt kirjautua lukijalistalle siinä onnistumatta.

    Katjuska

    Ps. arpapalkinto koristaa leivinuunin päällystää ;D

    VastaaPoista
  25. Minäkin käyn vierailulla aina kun päivität, mutta ihan liian harvoin tulee merkkiä käynnistä jätettyä...
    Täältä kaukaa Kainuusta toivottelen koko teidän perheelle kauniita kesäpäiviä :)

    VastaaPoista
  26. Tosi kauniin näköistä Johanna!
    Pidä minut matkassa jos laitat yksityisen blogin :)
    Hyvää viikon jatkoa,aurinkoa!

    VastaaPoista
  27. Kun nyt kerran luvan kanssa sai esittäytyä niin olen Milla, Tampereelta, parikymppinen, sisustukseen ja blogeihin hurahtanut :)
    Joskus olen tainnutkin kommenttia laitella.. Blogisi on ihana ja uudistunut ilme tosi kiva ja fressi!
    Aurinkoista kesää :)
    Terkuin, Milla

    VastaaPoista
  28. Huomenta-päivää kaikille! Kiitos kivoista kommenteista ja erityiskiitos Katjuskalle, joka "samankylääsenä" jätti viestin. :) Sä taidatkin olla ainut, joka on ennemminkin jättänyt moikat, jos ei siis Mallaa lasketa....;D

    Katja: Nuo listat oli siis maalaamattomat puulistat, jotka sitten itse maalattiin. Listat on ostettu Ojaniemen sahalta ja siellä oli ihan kiva määrä valinnanvaraa. Itse tykästyin noihin korkeisiin jalkalistoihin. :)


    Sanna-Riikka: ...kuten blogiisikin kirjoitin, niin älä muuta sano...;D

    Ihanaa päivää kaikille! Täällä paistaakin aurinko, joten nurmikonleikkuu kutsuu...:)

    VastaaPoista
  29. Täällä kirjottelee Pirkanmaalla asuva kahden tytön äiti, joka on kotoisin Pohojammaalta ja siksi "koukussa" blogiisi, joka vähentää koti-ikävää sille suunnalle. ;)

    Täällä on aina mukava piipahtaa, joten ethän muuta salasanalliseksi!?

    VastaaPoista
  30. Ihana uusi ilme sivuillasi ja taas niin ihania kuvia! Käyn täällä kurkkimassa monta kertaa viikossa, mutta harvemmin tulee jätettyä viestiä. Kuten sulle olen joskus s-postissa kirjoittanutkin, meitä yhdistää siskosi ja pohojalaasutesi :).
    Meilläkin on kotona moni paikka jäänyt vähän "viittä vaille", kummasti sitä silmä tottuu eikä enää huomaakaan puutteita. Nyt olen kyllä keväällä ollut pensselin varressa kiinni, ja kummasti on koti valoistunut uuden maalin myötä.
    terkuin Hilde

    VastaaPoista
  31. Ei kylla ihan samankylalaisia olla,taitaa valillamme olla muutama tuhat kilometria!!!Tunnen kuitenkin yhteista,silla olen pohjanmaalta kotoisin ja joka kesa siella vierailemme.
    Tuo "me pohojanmaalaiset" korostuu varsinkin taalla ulkomailla ja kummasti niitten kans on paljon yhteista;mm. murre,huumori....
    Minakin tiedan blogiani monen tutun lukevan,vain kolme on kerran kommentoineet.En minakaan ymmarra,miksi ei voisi kommentoida....
    Blogisi on ihana!!!!

    VastaaPoista
  32. Viestejä on niin ihana lukea! Täällä käyn myös ahkerasta ja yritän jättää myös merkkiä usein :) Mekään ei samalta paikkakunnalta olla mutta uskon ettei kauhean kaukana toisistamme kuitenkaan mitä kirjotuksista on lukenut missä ootte käyneet PowerPark, Vaasa ym. :) Ihana eteinen! Terkuin Jonna

    VastaaPoista
  33. Silloin tällöin käyn ihastelemassa teidän kaunista sisustusta! <3

    Nämäkin kuvat ovat niin kauniita!:)

    Toivotan iloista kesän jatkoa teidän poppoolle! :)

    Terveisin Sarppa Valkoisten ruusujen kodista

    VastaaPoista
  34. Minäkin olen Sinun blogisi vakkari-

    lukija.

    Saan ihanaa silmäruoka kuvistasi,

    ja pirirstystä vaikeaan elämän-

    tilanteeseeni täällä kotona.

    Iloista kesäistä viikkoa Sinulle

    sekä perheellesi,


    t. Salaisen puutarhan emäntä

    VastaaPoista
  35. Erittäin kaunis eteinen!!

    Ja piti vielä kommentoida tuohon edelliseen postaukseen, että on muuten harvinaisen kaunis ja kesäinen kattaus :)

    Ihanaa viikonjatkoa!

    -Maria, jolle elämä on välillä siirappia ja hunajaa :)

    VastaaPoista
  36. ihania kuvia jälleen =) Etenkin kuva olkkariin päin <3

    VastaaPoista
  37. Hei!

    Ihana blogi sinulla! Olen 33-v nainen Kainuusta ja seurannut blogiasi muutaman viikon.

    VastaaPoista
  38. Hei, olen 30v. kotiäippä/rouva Ruottista... Täällä Göteborgin liepeillä asustellaan. Ihailen viikoittain, joskus jopa päivittäin niin sinun kuin monen muunkin blogia ja sitä kautta noita ihanaisia koteja! Itse vaan haaveilen noista, vaikkakin tyytyväinen olen siihenkin mitä tällä hetkellä on. Oikein aurinkoista kesää koko perheellesi! P.s. Tää musiikki blogissasi on makee juttu! Tulee aina hiukan ikävä sinne koti Suomeen.

    VastaaPoista
  39. Mihin mun kommentti hävisi? Testing

    VastaaPoista
  40. Kerrassaan ihana blogi ja koti sinulla! Olen Turun seudulta ja löysin blogisi sattumalta viime viikolla kasvihuoneita googlettamalla. Kolmen pienen lapsen työssäkäyvänä äitinä en ole aikaisemmin ehtinyt paneutua koko blogien maailmaan, mutta nyt ollessani pitkällä sairaslomalla minulla on kerrankin aikaa "hömpöttelyyn" ja voin ihastella blogiasi päivittäin!

    Meillä on myös itse rakennettu vanhantyylinen puutalo maalla, ja olen hulluna vanhaan romanttiseen tyyliin. Harmi vain minulla ei ole ollut juurikaan aikaa panostaa oman kotimme tarkkaan sisustamiseen. Blogisi selailu on kylläkin sytyttänyt minussa jälleen uuden kipinän oman kotimme ja pihamme laittamiseen. Jospa siis vähitellen saan itsekin edistystä aikaiseksi...

    Lisupetteri

    ps. Listoitusta olisi meilläkin luvassa vielä viiden vuoden asumisenkin jälkeen...

    VastaaPoista
  41. No se siis hävisi :( Elikkä olin ihan unohtanut tämän ihanan blogin ja kuvitellut että se on sivuillani "suosikeissani" josta siis aina näen ketä päivittelee. Nyt on tilanne korjattu! Siis juu, toi kommentoimattomuus ärsyttää minuakin, sitten aina joutuu enempi miettimään mitä voi kirjotella ym. Mulla on se tilanne, että voi olla vaan vaikka 2-4 kommenttia! Jotenkin en lakkaa ihmettelemästä sitä... Itse yritän AINA kommentoida kun jossain käyn, no nyt oli kyllä käsi niin kipeä pari pv ettei pystynyt! Mutta muuten:))Palataan...

    VastaaPoista
  42. Heips jälleen!
    Nurmikko tuli ajeltua...:)

    Hilde: Kiva, kun jätit kommenttia ja "pysyt joukossa mukana"! :) Mua niin harmittaa, kun mulla unohtui silloin vastata sun kivaan sähköpostijuttuun! Sori! :)

    Nonnukka: nyt heräs uteliaisuus, mistäs tästä lähialueelta oot!? :)

    Salaisen puutarhan emännälle kovasti voimia toivottelen!!!

    Maria: täällä jo seuraavaa kattausta suunnittelen...;) Ja hei...kyllä sen elämän täytyy välillä ollakkin siirappia ja hunajaa!!! :)

    Elina: Näin sun kommentin edellises postaukses! :) Tuli perille siis...:)

    Lisupetteri: Kiva, että oot saanu pientä kipinää blogistani. Se on itseasiassa tämän blogin tarkoituskin, hyvässä mielessä siis...;D
    Mutta kyllä se innostus on usein täälläkin kateissa...

    VastaaPoista
  43. Ihana blogi sinulla! Aina käyn lukemassa kun blogiasi päivittelet ja välillä muulloinkin. :) Kuvat ovat ihania ja niin n kotinnekin.

    Ei olla tietääkseni tuttuja eikä samalta kylältä. Lukemassa silti käyn vaikka kommentteja jätän super harvoin. Pitäis varmaan korjata asia.

    VastaaPoista
  44. Hei, Täällä myös yksi hiljainen lukijasi. Olen kolmen lapsen äiti ja yhden miehen vaimo Helsingistä. Ja lukenut blogiasi jo vähän pidempään.

    Sinulla on ihana ja kaunis koti, joka aikanaan sai minut blogiaisi katselemaan. Ja mikä blogissasi on parasta niin sinun hauska huumori yhdistettynä hyvään kirjoitustyyliin, unohtamatta kauniita kuvia. "Koukkuun" olen jäännyt. :)

    Aurinkoisia kesäpäiviä teille. :)

    -Sannas-

    VastaaPoista
  45. Terveiset täältä Itä-Uudeltamaalta! Ahkerasti luetaan täälläkin suunnassa blogiasi, oikein kaunis koti sinulla. Minusta on muutenkin mukava lueskella kaikkia elämänmakuisia juttuja, mitä blogeihin kirjoitellaan. Samalla saa itsekin ideoita ja inspiraatiota. Toivttavasti siis jatkat samaan malliin!

    VastaaPoista
  46. Minäkin käyn aina päivittäin kurkkimassa blogiasi. Itse olen Satakunnasta, yhden neljä vee tyttösen äiti. Rakennamme parhaillaan taloa ja blogistasi saa ihania sisustusideoita. Aivan mielettömän ihanaa teillä :) Kovin tulisin surulliseksi, jos blogisi menisi salasanan taakse.

    Aurinkoisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  47. Heippa!Olen 28- vuotias, kahden lapsen äiti kaiketi jostain samalta suuntaa :) Olen seurannut ihanaa ja inspiroivaa blogiasi jo kauan, siitä tulee aina niin hyvälle tuulelle !! Kotisi on kaunis ja tyyli juuri minun makuuni ! Oikein päivän piristys,kun täällä pyörähtää :)

    VastaaPoista
  48. Minäkin olen ihan vakkari lukijasi:)

    VastaaPoista
  49. Heippa!
    Olen Itä-Suomesta kahden pikkutytön äiti, joka on täysin hurahtanut sisustamiseen. Vierailen blogissasi viikottain ja kotinne on aivan ihana ja hyvällä maulla laitettu.
    Toivottavasti saan jatkossakin vierailla blogissasi :)

    T:Johanna

    VastaaPoista
  50. Heippa, täällä ilmottautuu taas samoilta nurkilta kotoisin oleva:) Hyvin ymmärrän tuon sun toivomuksen!
    Reissusta on palattu joten yritän ehtiä pian soittelemaan:) Kiva uusi ilme blogilla ja kivoja päivityksiä!

    VastaaPoista
  51. Hmm.. minä en kyllä tiedä millä paikkakunnalla asut, mutta tuskin ainakaan täällä. Ilmeisesti kuitenkin Keski-Pohjanmaalla?
    Mutta varsinaista "asiaa" oli minulla, että aivan ihana eteinen ja kyky yhdistää tuota tykkäämääni Riviera Maisonin rottinkia kaikkeen muuhun kauniiseen. Tykkään!

    VastaaPoista
  52. Mäkin kävin täällä.. :) Kiitos viimeisestä..pian otetaan uusiksi!

    VastaaPoista
  53. Heippa!

    Silloin tällöin olen blogiasi seurannut :)
    Murre on tuttu, Härmästä kun olen kotoisin.
    Kaunis koti sinulla, mukava seurata kodin muutostasi.

    33-vuotias kahden lapsen äiti Kokkolasta.

    Ps. Meilläkin on samojedinkoira (11v)

    VastaaPoista
  54. Tääläkin lukija ilmottautuu, oon välillä jotain kommentoinukki.. 26v oon, asun seinäjoella rintamamiestalossa :) ei kai olla samankylääsiä, ei tää niin pieni paikka oo :)

    Mulla on ihan sama juttu, oon kuullu että moni tuttu lukee blogia mutta ei koskaan kirjota mitään. Tosi inhottavaa :/ tuntuu kyttäämiseltä. Kyllä ne listat vaan vaikuttaa paljon, meilläkin on täs pari vuotta puuttunu osa listoista... ;D

    VastaaPoista
  55. Täälläkin yksi hiljaisempi lukija ilmoittautuu :)

    Me ei olla samalta kylältä, ei sinne päinkään, mutta tunnistan ajatuksesi ja yhdyn niihin. Itselläni on kävijäseuranta, ja se on valitettavasti vähän kaksiteräinen miekka. Jos 200 asukkaan kunnasta käydään sivuillani jatkuvasti ja kylässä asuu juuri se, jonka ei tarvitsisi blogissani käydä, niin en jaksa uskoa, että sieltä nyt sitten joku ihan muu kävisi. Mutta salaiseksikaan en haluaisi blogia laittaa..

    Lasten kuvista olen tehnyt ihan saman päätöksen kouluikäisten osalta. Sainkin sitten jo kommentin, että miksi kuvia on vain nuorimmasta lapsestani. Kysyjäksi paljastui nuori tyttö näiltä seuduilta, tiedä häntä vaikka joku poikaani ihastunut koulukaveri, mutta päätökseni vain vahvistui :)

    VastaaPoista
  56. Kyllä nämä kommentit vaan on bloggailun suola, vaikka kivaahan tämä on muutenkin. Mutta on ihana saada palautetta, mielipiteitä ja nähdä ketkä kaikki blogissa vierailee. :) Saanko mä olla niin härski, että kysyn muistatko noiden teidän listojen metrihintaa? Noin suunnilleen? Meidän pitäis myös listoja hankkia, vessaan, eteiseen... vähän joka paikkaan. :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  57. Terveiset Porista! Säännöllisesti käyn lukemassa blogiasi vaikka aina en kommenttia jätäkään. Salis tai ei lukemassa kävisin kuten Noora sanoi!

    VastaaPoista
  58. Laitanpa minäkin nyt kommenttia:)Blogisi on ihana ja kuvat herkullisia, etenkin teidän talonne on tosi kauniisti sisustettu. Itsellekään ei ole väliä, näkyykö naamat vai ei, mutta toisaalta voin hyvin ymmärtää, että jotkut eivät halua itseään kuvattavan. Niin, ja tuskinpa ollaan samoilta kyliltä!

    VastaaPoista
  59. Olen täällä anoppisi kautta! :) Aika ajoin käyn täällä vilkuilemassa uusia ideoita. Ihania, kauniita kuvia! - P.

    VastaaPoista
  60. Ihana blogi! Sisustusideoita kävin kurkkimassa.
    -haminalainen täti-

    VastaaPoista
  61. Ihana blogi! Olen vakkarilukija, tosin luen entrysi tuolla google readerissa ja sen tähden jää miltei kaikki kommentoinnit tekemättä. Aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
  62. Anonyymisti ihanaa blogiasi seuraava "sukulaissielu", kahden suloisen lapsen äiti ja ihanan miehen vaimo. Ja ikuinen tyttönen:)Itä-Suomesta ilmottautuu :) Pidän kovasti kuvistasi ja kirjoituksistasi sekä iloisesta elämänasenteesta. On ilo vierailla blogissasi, toivottavasti saan myös jatkossa.. Ihania päiviä sinulle toivoo Reetta

    VastaaPoista
  63. Heippa! Täällä ilmoittautuu yksi hiljainen lukija samalta paikkakunnalta, luulisin? Aina silloin tällöin poikkean tänne katsomaan ihania kuvia ja mukavia juttuja.
    Nytkin nuo serkkuillallis -kuvat ovat todella kauniita!
    Ethän vaan laita salasanalliseksi tätä ihanuutta. =)

    VastaaPoista
  64. Itse olen uusi kävijä blogissasi :)
    En vissiin samalta paikkakunnalta, en edes tiedä mistä päin olet kun en ole vielä niin tarkkaan perehtynyt blogiisi ja profiiliisi.

    t.Mama*7

    VastaaPoista
  65. Hei! Yksi hiljainen täällä ilmoittautuu vaikken mielestäni samalta paikkakunnalta olekaan. Ihanaista juhannusta!

    VastaaPoista
  66. Vastavierailulla ihailemassa kaunista kotianne :) Aurinkoista kesää :)

    VastaaPoista
  67. Onpa sulla ihkuihana blogi :)
    Niin hienosti sisustelet kotiasi.
    Ymmärrän hyvin mietinnät blogin "julkisuudesta". Blogiasi on kyllä tosi mukava lukea ja saada ihania ideoita sisuteluun :)

    VastaaPoista