keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Prinsessan sänky

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Vuodenvaihde on sujunut meillä oikein rentouttavasti, joten nyt onkin kiva lähteä ladatuin akuin uuteen vuoteen. Kuten meillä on ollut aikaisempinakin vuosina tapana, olemme koko perhe tammikuun ihan ilman karkkeja ja suklaata. Koko joulukuun kun niitä ollaan joka päivä syöty, niin ihan hyvää tekee vieroittaa koko sakki siitä. Mammalle taitaa tehdä kuitenkin tiukinta koko homma...varsinkin tuo suklaasta luopuminen. ;)  Muuten en ole uudenvuoden lupauksia tehnyt. Suunnitelmiakaan ei vuodelle ole suurempia...yhdet keikkaliput ollaan varattu piiiitkän tauon jälkeen.  Ja se mille keikalle ollaan kevään korvalla menossa, niin voin sanoa, että vihje löytyy tämän blogin musiikista...;D



Tässä kuvia Elviiran sängystä, jonka huusimme huutiksesta syksyllä. Neiti "muutti" sinne viime yönä ja pinnis siirtyi pois. Tahtihan ei normaalista pahemmin poikkea uudessakaan sängyssä, sillä joka tapauksessa se suurin osa yöstä vietetään äiskän ja iskän välissä...:)



Verhot laitoin eilen siihen kokeeksi. Voipi olla, että otan ne vielä poies...



Rekikelkka siirtyi ruokailuhuoneesta kyyditsemään nalleja yms. "kesäkaudeksi".



Prinsessa itse on flunssan kourissa.

          ******

Ihanaa, että muutama uusikin lukija on ilmoittautunut joukkoon mukaan joulun aikana. Tervetuloa!

Joka tapauksessa niin uusille kuin vanhoillekin lukijoille... Oikein ihanaa ja onnellista vuotta 2010!

                           Johanna

26 kommenttia:

  1. sänky on kyllä niin sulonen!!!sekä kuvissa että livenä:)

    VastaaPoista
  2. Oi kun ihana! Meillä on jotain samansuuntaista suunnitelmissa, prinsessakatos täytyy vielä ehdottomasti saada. :)
    Liekköhän meilä samaa tapettiakin. :)

    Kaunista.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana prinsessan sänky todellakin. Verhot sopii kyllä kivasti noin.
    T: Jatta

    VastaaPoista
  4. Kaunista!!

    Jännä miten erille sänky näyttää sinun kuvissa jos vertaan mille se näyttää oman blogini juuri tänään laitetuissa kuvissa:) Meillä on molemmilla tytöillä samanlainen:)

    Ihastuttavia kuvia!!

    VastaaPoista
  5. Suloinen huone! Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  6. Ihana prinssessa ja sänky kanssa.Verhot on kyllä kivat ja nehän antaa prinsessalle hiukan turvallisen tunteen kun yksin siellä nukkuu.
    Meillä aikanaan Mintulla oli parvisänky jossa verhot ja hän sanoi ettei pelota nukkua kun on verhot.

    Prinsessalle pikaista paranemista:)

    VastaaPoista
  7. Mukavaa alkanutta vuotta ! Ja kivaa kuulla sinusta :)

    Ihanan söpöläinen huone prinsessalla !
    Itse olen ihan heikkona pastillin värisiin tikkattuihin peittoihin...niin kaunis peitto on pikkuisen sängyssä :)
    Pikaista paranemista !

    VastaaPoista
  8. Kaunis huone! Meidän prinsessalla on tuo sama sänky. Äidin sänky taitaa olla silti parempi =D

    VastaaPoista
  9. Tosi suloinen sänky!! Ihanat nuo verhot ja valot!

    VastaaPoista
  10. Kylla on prinsessalla ihana huone.
    Verhot sopii oikein hyvin!

    VastaaPoista
  11. Kyllä kelpaa rinsessan köllötellä uudessa vuoteessaan, vaikka edes hetkisen verran ;)

    Teillä on niin ihanan näköistä =)

    VastaaPoista
  12. Uusi lukija ilmottautuu. ;) Joskus oon vieraillut blogissasi, hetken ollut "kadoksissa". Olen iloinen, että sattumalta löysin blogisi taas toisen blogin kautta. :)
    Sulla on kyllä ihana blogi, niin paljon kaikkea kaunista. Mä tykkäsin eritysen paljon noista joulunajan kuvista, ja prinsessa huonekkin näyttää kovin söpöltä! :)
    Lisään itseni lukijaksesi, joten tulen vierailemaan jatkossakin. Sä olet myös tervetullut vierailemaan mun blogissa. :)
    Sitten mun on pakko vielä kommentoida tohon joulkalenteri asiaan, että meillä oli myös lapsena semmonen tulitikkurasioista tehty kalenteri, johon joka aamu tuli ihania yllätyksiä, pinnejä, ponnareita, pieniä namuja ym... Ihania joulumuistoja, jota minäkin jatkan omien lasteni kanssa. <3

    -Heini-

    VastaaPoista
  13. Aivan ihana sänky:-)) Toi rekikelkka on kans tosi iiihana! pikaista paranemista prinsessalle:-))

    VastaaPoista
  14. Hyvää alkanutta vuotta teille koko perheelle sinne :)
    Kevään enteilevä tulo tekee jo mieliimme tuloaan....prinsellanne on laitettu ihana vuoden katoksinee.

    VastaaPoista
  15. Meilläkin ois kyllä aiheellista ottaa käytäntöön tuollainen herkuton tammikuu, mutta taitais itelläni tehä liian tiukkaa :D Ihana sänky ja huone teidän Elviiralla, meidän Elviira taitais ihastua tähän myös vaikka jo vähän isompi onkin :)

    VastaaPoista
  16. Hyvää uutta vuotta!

    Aivan UNELMA tuo sänky ja verhot sopii ihanasti, kyllä prinsessan kelpaa sielä kölliä! Ja pikaista paranemista neidille.

    VastaaPoista
  17. Moi! Arvaa käykö katteksi... ;) Ihana prinsessaunelma! Ei kelpaa pojille... Paranemisia Ellille, samassa taudissa minäkin : (

    VastaaPoista
  18. Onpa söpöliini peti! Anna vaan verhojen olla, oikein kivat noiden valojen kanssa :)

    VastaaPoista
  19. Voi mistä näitä ihanaisia blogeja riittää.. Voi mikä ihana rinsessan huone! Tulen ajan kanssa selailemaan tarkemmin. Hyvää Uutta vuotta!

    VastaaPoista
  20. Onpa todella suloinen huone pikku neidillä! Pikaista paranemista ja oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  21. Suloinen on rinsessan sänky.

    Vau mihin keikalle menet. Bändi kuuluu myös minun suokkareihin.

    VastaaPoista
  22. Onpas ihana prinsessan pesä teillä! Oikein alan odottamaan, että oma rinsessa kasvaisi nopeasti, että voisi laittaa jotain tuollaista :) Kivat nuo verhot!
    Ja muutenkin blogisi on ihana. Täytyykin napsauttaa itseni lukijaksi..

    VastaaPoista
  23. Näytin tuota sängyn kuvaa Veralle, se haukkoi henkeään ja sanoi: koo aa dee ee. :)

    VastaaPoista
  24. Heissan kaikille! Kiitosta pukkaa teille ihanille kommentoijille! Hiihtämästä hetki sitten tultiin ja kropassa tuntuu mutta voi, kuinka ihanaa puuhaa se vaan onkaan vaikka joka paikassa tuntuukin...:)

    mirja:sanoppas sille meidän kummitytyskälle, että tuleepi joku päivä pötköttelemään sinne elviiran kanssa...:)

    VastaaPoista
  25. Ihana rinsessan sänky!Tuli het mieleen se prinsessa ja herne satu.Vain kasa patjoja ja herne puuttuu =)

    VastaaPoista
  26. Todella kaunis tytön huone <3

    VastaaPoista