Ihanaa!!! Tulppaanen ja narsissien alkuja on alkanut tulemaan maasta näkyviin. Joka päivä täytyy käydä pyllistelemässä penkeissä, näkyykö uusia alkuja. ;) Ja tunne on mahtava, kun huomaa, ettei tehnytkään turhaa työtä viime syksynä. Vielä tosin ei sitä määrää ole näkyvissä mitä istutin mutta lupaava alku kuitenkin. Ihanaa kukkaloistoa on siis tiedossa!

Meidän tontti on iso. Puoli hehtaaria. Siitä käytössä on tällä hetkellä noin puolet. Toinen puoliska tehdään puutarhaksi sitten joskus, kun lapset ovat isompia. Käyttämättön puoliska rajautuu luomaan, ja olemme todenneet, että näin lapset pysyvät paremmin poissa veden ääreltä kun ranta kasvaa pitkää heinikkoa ja nokkospusikkoa. :)
Puutarhan koon ansiosta myös penkit ovat isoja. Tykkäämme, että kukkia on paljon. On kivaa, kun sieltä voi huoletta napsia kukkia maljakkoon ja ystäville vietäviksi, eikä heti penkistä sitä huomaa.
Pupula alkaa olla valmis. Sadesäät ainoastaan keskeyttivät hyvän työinnon, joten pupulan ympärille tulevat kukkapenkit ovat vielä kesken. Mutta eiköhän sitä lähipäivinä taas päästä jatkamaan. Eli varmaankin loppuviikosta kuvia siitä.
Tämä kevään puutarhainto on hiljentänyt näitä postailuja ja varmaan tekee niin jatkossakin. Mutta laittelen kuvia sitä mukaa, kuin projekteja saamme valmiiksi. :) Myös teidän blogiystävien blogeissa olen tehnyt vain pikapyrähdyksiä prinsessa sylissä useimmiten, joten kommentteja en ole ehtinyt jättämään. Yritän parantaa tapani! ;D
Puutarhailun intoa teille muillekin!
Johanna