keskiviikko 13. toukokuuta 2009

"Lasikömmeli"

Meillä on talon yhteyteen rakennettu tällainen "lasikömmeli", jota lasitetuksi verannaksikin tietysti voitaisiin kutsua. Kierrätyskulmakin sopisi, koska nämä lasit ovat jonkin vanhan rakennustyömaan purkulaseja... :)




Kaikki huonekalutkin ovat vanhoja. Sohva on meidän entinen olohuoneen sohva, joka nyt palvelee meitä kesäsohvana. Pöydästä en edes muista, mistä se on meille ajautunut. Nojatuoli on isännän mummin veljen vanha. Oli aikasta huonossa kunnossa, eikä mitenkään söpön näköinen mutta uudelleen verhoiltuna, maalattuna ja äitini tekemän irtohupun ansiosta siitä tuli mielestäni oikea söpöliini. Löytää kyllä helposti paikkansa sisätiloista talveksi.



Onnistuin kuvaamaan niin, ettei verhot nyt tulleet näkyviin mutta ompelin samanlaiset "rullaverhot" kuin tein aikaisemmin meidän eteiseenkin. Valkoista pellavaa nauhoilla kiinnitettynä...



Pelargonioita olen muutamia ostanut mutta kiikuttelen niitä vielä yöksi sisätiloihin. Löysivät paikkansa tildapurkeista. :)









Tämä meidän kömmeli ei ole mistään suurimmasta päästä, kooltaan noin 2 kertaa 4 metriä. Mutta ihan riittävän iso meille. Toimiikin pääasiassa isännän ja minun iltatee-paikkana. Minne taidan nytkin tästä lähteä, isännän kainaloon kuppi kuumaa teetä joukossa. Toivottavasti kaapista löytyy vielä suklaata...;)
Johanna



15 kommenttia:

  1. viihtyisä iltateen juomapaikka, suloinen kömmeli.

    VastaaPoista
  2. Ihana paikka teillä isännän kanssa viettää iltahetkiä! Mielelläni kurkin tuonkin sopukan ja puutarhankin kun seuraavan kerran tuumme sinne suunnalle:-) Mulla kun on se etuoikeus että nään näitä teidän ihanuuksia ihan livenäkin aina joskus. Sielu lepää. Ellille rakkaita terkkuja!
    t. kati
    p.s. Edellisiin postauksiin en oo ehtinyt kommentoimaan kun on ollut tätä sairasteluhärdelliä, mutta ihania ovat nekin!

    VastaaPoista
  3. Voi ihanuus mikä "kömmeli" ja niin kauniisti sisustettu! Kyllä ootte aikaansaavia isännän kanssa!!

    VastaaPoista
  4. Oi että, et huijannu yhtään, ku sanoit, et tuolista tuli nätti! Kiva päästä kaikkia uusia ihanuuksia katsomaan ensi viikolla ihan livenä! Meilläkin täällä pukkaa uutta projektia...ajateltiin tehdä ite sellaset vanhat (siis uudet vanhat) ranskalaiset pariovet tohon olkkariin seinää vasten nojaamaan. Toivottavasti onnistutaan käytännössäkin niiden tekemisessä yhtä hyvin, ku mun ajatuksissa...=) Hauskaa loppuviikkoa teitil sinne maalaisunelmaan!

    VastaaPoista
  5. ihanaa, huomenna kömmelissä päiväkahavit tiedossa!!!!:))

    VastaaPoista
  6. Ihana paikka! Meilläkin oli tuollainen pompannappi ennen nykyistä kuplaa... Se oli söpö, mutta hirveän huono ajaa ja liian pieni näin isolle perheelle. Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  7. Hih hih hii kömmeli! Hauska nimitys! Aivan ihastuttava paikka iltateen maisteluun ja tuo vanha K-tuoli on todella viehko uudessa "mekossaan". Huomasinpa että on pikkuväellekkin oma pikku soma tuoli siellä Kömmelissä. Mitä rentouttavimpia hetkiä sinne teille! -Tiina

    VastaaPoista
  8. Suloonen kömmeli! Appiukon lupaamista wanhoista ikkunoista jotain samantapaista siintää haaveissa.
    Loistoidea laittaa pelakuut Tilda-purkkeihin!

    VastaaPoista
  9. Hei Johanna,

    Kylläpä teillä on ihastuttava "kömmeli" jos niin haluat sanoa, itse varmaan viihtyisin siellä useinkin, mutta mikä siellä ulkona pilkistää, näenkö oikein kasvihuone!
    Kaunis tuoli, joka on onnistuneesti ommeltu ihanalla kankaalla, eikö muuten ole samaa kangasta, joka on rappusten alla verhona lapsille laitettuna..

    Kiitos kauniista sanoistasi, oli ilo ja nyt vastaan kysymyksiisi runkoruususta.
    Kyllä ruukkuun voit istuttaa muutakin sen kanssa ja toki voit aina keväisin heti, niinkuin muutkin ruusut leikataan sen pallon muotoon ja ruusulannoitteella lannoittaa ohjeen mukaan.
    Onni on omistaa maakellari, johon saat sen talvehtimaan.

    Onnea ruusullesi ja ihania valoisia päiviä teille!

    VastaaPoista
  10. Ihana kömmeli:))
    Blogissani on sinulle ylläri...
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Kiitos jälleen teille ihanille kommentoijille!

    Ja vielä...

    Kati ja Noora: Nähdään tulevana viikonloppuna! Tervetuloa vaan!

    Malla: Kiitoksia viimeisestä! Kiva oli rupatella! Otetaan pian uusiksi!

    Taru: Poikkeappas kömmelikaffeelle!

    Sirkka: Suuret kiitokset runkoruusun hoito-ohjeista! ja kyllä siellä näkyy meidän pikkuinen kasvihuone! Mummolan vanhoista ikkunanpokista tehty...Ja hyvin huomasit, samaa kangasta on...:)

    Riitta-Maria: Kiitoksia ylläristä!

    VastaaPoista
  12. voi kun ihana kuisti! olet ihanasti käyttänyt noitta kankaita. Pallot ja raidat ja ruusut sopivat niin ihanasti yhteen. Nuo ovat meillä juuri ostetuimmat kankaat! Tilly-kuosi on myös ihana.

    VastaaPoista