Heipat pitkästä aikaa. Joulusta ja vuoden vaihteesta on selvitty ja arkeenkin palattu jo aikoja sitten. Yks kunnon influenssakin "saatiin" ensimmäistä kertaa tupaan, kaataen väen melkein viikoksi petiin.
Viime vuoden lopulla päätimme, että lopetamme nettikauppamme nyt heti alkuvuodesta. Joulukuulla tulimme yön pimeinä tunteina siihen tulokseen. Verstaan pyörittäminen päivätöiden ohessa on vain liikaa! Verstastöitä tehdään yleensä lasten mentyä nukkumaan tuonne yhteen asti yöllä. Aamulla sitten päivätöihin mennessä vähäisillä yöunilla miettii, ettei tässä ole mitään järkeä! Ne päivätyöt on kuitenkin ne, jotka tuo leivän pöytään!
Tämän päätöksen tekeminen on ollut helpotus! :)
Nyt nettikaupassamme onkin kaikki varastotuotteet -50%!!!
Verstastöistä otamme tilauksia vastaan vielä tämän viikon. Toimitusaika 3-6vk!!
Eli koskee tekotakkoja, lautashyllyjä, mekkorekkejä, naulakkoja ja jakkaroita. Sunnuntai-illalla poistan nettikaupasta näiden tilausmahdollisuuden.
Nettikauppa sulkeutuu 19.2.
Energistä viikonalkua jokaiseen kotiin!
Johanna
Teit varmasti aivan oikean ratkaisun. Kaikkeen ei valitettavasti ihminen pysty repeämään. Ihanaa kevättä! :)
VastaaPoistaVarmasti teette oikean ratkaisun, tiedän niin kokemuksesta mitä on yrityksen pyörittäminen päivätyön ja perheen ohella ja se on super raskasta. Tsemppiä teille ♥
VastaaPoistaYmmärrän hyvin, perhe ja päivätyö, siinä on kyllä riittävästi tekemistä, kun vapaa-aikaakin pitäisi olla. Tepa Seinäjoelta
VastaaPoistaVarmasti oikea ratkaisu! Olen blogiasi seurannut ja pakko tulla antamaan kommenttia ihanista jutuista ja kauniista kuvista!
VastaaPoistaJos kiinnostaa niin käy katsomassa oma blogini osoitteessa www.amandanunelmia.blogspot.fi
Kommentit on tervetulleita ja seuraamaankin saa alkaa =)
Oi ja voih, vihdoin kun minulle olisi valmistumassa koti, mihin olisin voinut tilata teiltä juttuja. Mutta varmasti erittäin viisas päätös!!
VastaaPoista